Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Lyhyesti
Laulukirjat
Jumalanpalvelus
Tutkimus:
Tiivistelmä
Liikkeen synty
Abraham Achrenius
Anna Rogel
Matti Pukanhaava
Matti Paavola
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku
Tulostettava sivu

Tiivistelmä rukoilevaisuuden historiasta

Ilpo Sinkko, Kokemäki


Sisällysluettelo:

1. Rukoilevaisuuden synty ja rukoilevaisuuden kirjakysymys herätysliikkeen alusta tähän päivään asti

1. Johdannoksi
2. Kansanherätys vuonna 1756 on rukoilevaisuuden alkulähtökohta
3. Herätyksen perustana oli perinteinen kirkollisuus ja pietististen hartauskirjojen tutkiminen
4. Pietismin uskonoppi ja kirkollinen ohjelma näkyvät selvästi Christian Scriverin kirjallisessa tuotannossa
5. Muita rukoilevaisten kirjoja

2. Rukoilevaisuuden merkittävimmät uskonopettajat ja profeetat

1. Rukoilevaisuus kasvoi alhaalta käsin, kansan parista
2. Unissasaarnaajien kautta varhainen rukoilevaisuus levisi voimakkaasti
3. Varhaisen rukoilevaisuuden luotetuimmat papit olivat isä ja poika, Abraham ja Anders Achrenius
4. Matti Paavola-rukoilevaisuuden historian muistiinpanija ja tallettaja
5. Lopuksi



1. Rukoilevaisuuden synty ja rukoilevaisuuden kirjakysymys herätysliikkeen alusta tähän päivään asti

1.1. Johdannoksi

Tämä lyhyesti kirjoitettu rukoilevaisuuden syntyhistoria on tarkoitettu niille, jotka etsivät tiivistetyssä muodossa olevaa esitystä rukoilevaisuuden alkuvaiheista. Se sopinee etenkin niille koululaisille, jotka etsivät kirkkohistoriallista aineistoa koulun uskonnonopetukseen kuuluvien esitelmien pitämiseen. Samaten se sopii kaikille asiasta kiinnostuneille vanhemmillekin ihmisille. Rukoilevaisuus ei kuulu ainoastaan historian lehdille, sillä rukoilevaisuus on edelleenkin Satakunnassa vaikuttava seuraliike. Nykyrukoilevaisuuden juuret ovat selvästikin siinä kansanherätyksessä, joka alkoi Vakka- Suomessa vuoden 1756 lopulla. Noista ajoista on kulunut jo lähes 250 vuotta tähän päivään. Rukoilevaisuus siis viettää, jos Jumala suo, 250-vuotisjuhlaansa vuonna 2006. Rukoilevaisuus on vanhin yhä kirkossamme vaikuttavista herätysliikkeistä, rukoilevaisherätys avasi tietä muille 1700- luvun lopun ja 1800-luvun herätysliikkeille Suomessa. Rukoilevaisuus ei ole koskaan ollut varsinaisesti yhden nimen alle koottava herätysliike, vaan eri puolilla Länsi-Suomea vaikuttaneiden hengellisten herätysten yhteinen nimittäjä. Rukoilevaisuudella ei 1700-ja 1800- luvuilla ole varsinaisesti ollut "johtoryhmää", joka olisi ohjannut herätysliikettä haluamaansa suuntaan. Rukoilevaisuus on ollut kansanherätystä. Sen pohjana on ollut erilaisia hengellisiä virtauksia ja vahvaa kirkollista kansanhurskautta. Mitä rukoilevaisuuden pohjana on ollut? Sitä käymme seuraavassa tutkimaan.

1.2. Kansanherätys vuonna 1756 on rukoilevaisuuden alkulähtökohta

Vuonna 1756 syntyi voimakas hengellinen herätys Uudenkirkon (so. nykyisen Kalannin kunnan alueella) pitäjässä Varsinais-Suomessa. Santtion kylässä oli ollut arkisessa työssään tyttönen Liisa Erkintytär. Hän oli paimentamassa karjaa. Hänellä oli mukanaan kirja, jonka nimi oli "Totisen Käändymisen Harjoitus". Tätä kirjan lukeminen aiheutti voimakkaan herätyskokemuksen: kauhistuneena lukemastaan tyttö jätti karjansa ja juoksi kotiin. Hän parkui ja huusi valittaen rikkoneensa jo kehdossa kasteen liiton ja palvelleensa luultavasti saatanaa, maailmaa, turmeltunutta lihaansa ja vertansa. Hän koki Jumalan tuomioiden olevan päällänsä, hän koki olevansa tuomittu iankaikkiseen kadotukseen. Herätyskokemus tarttui muihin kylän asukkaisiin. Herätys levisi nopeasti laajalti Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan: Herätys ulottui 1750-luvun lopulla ainakin seuraaviin seurakuntiin ja niiden kappeleihin: Lemu, Nousiainen, Pöytyä, Mynämäki, Uusikaupunki, Uusikirkko, Yläne, Laitila, Honkilahti, Eura, Säkylä, Vampula, Lappi Tl., Huittinen, Köyliö, Eurajoki, Kokemäki ja Kiikka.

Liisa Erkintyttären hengellisessä heräämisessä näemme jo selkeästi joitakin asioita, jotka liittyvät rukoilevaisuuteen: hartauskirjojen lukeminen, voimakas heräämiskokemus, synnintunto, kadotettuna ja tuomittuna olemisen tunto ja Jumalan armon etsintä. Herätys oli alusta alkaen myös helposti tarttuvaa, sillä oli uskottavuutta ja voimaa. Herätyskokemukselle oli siis laaja "tilaus", ihmisten oli helppo omaksua herätyskokemus, oli alettava etsiä Jumalan armoa ja oli päästävä sovintoon Jumalan kanssa. Jumala on pyhä ja vanhurskas-ihminen taas heikko ja syntinen. Tämä oli ja on yhä kaikkien herätykseen tulleitten kokemus.

1.3. Herätyksen perustana oli perinteinen kirkollisuus ja pietististen hartauskirjojen tutkiminen

Tämänkaltainen herätys ei koskaan synny tyhjästä. Aina on ollut joku perusta ennen herätysliikkeen syntymistä. Seurakunnissa tehty perustyö 1600-ja 1700-luvuilla oli yksi syy herätyksen syntymiseen. Tarvitaan Sanankylvöä eli saarnaa, jotta herätyksiä voi syntyä. Yksi tärkeä syy herätyksen syntymiseen olivat myös vanhapietistiset hartauskirjat. Kirkko oli Suomessa vahva kansanopettaja. Kinkereillä opetettiin ihmisiä lukemaan Bibliaa (so.Vanha Raamattu), katekismuksia ja hartauskirjoja. Niinpä tavalliset kansanihmisetkin osasivat lukea. Vanhapietistisiä hartauskirjoja oli käännetty suomen kielelle jo jonkin verran. Arthur Dentin, englantilaisen puritaanipapin kirja "Totisen Käändymisen Harjoitus" oli jo käännetty suomeksi ja sen lukeminen oli rukoilevaisliikkeen alkusysäys. Myöhemmin Saksasta peräisin olevia hartauskirjoja käännettiin runsaasti suomen kielelle. Kääntäjinä olivat useimmiten papit, jotka kielitaitoisina saattoivat käännöstyön mallikkaasti suorittaa.

Merkittävimpiä rukoilevaisten lukemia hartauskirjoja olivat saksalaisen Johann Arndtin (1555-1621) kirjoittamat hartauskirjat. Arndt edusti varhaisinta pietismiä, jota kutsutaan myös vanhapietismiksi. Arndt on hartauskirjoittajana hyvin mielenkiintoinen. Hän oli luterilainen, mutta tutkijat ovat todenneet, että Arndt välitti uskonpuhdistuksen kirkkoon myöhäiskeskiajan hurskautta, jonka pohja oli osittain roomalaiskatolisessa mystiikassa. Arndtin kirja "Paradisin Yrti-Tarha" käännettiin suomeksi ja painettiin vuonna 1732. Arndtin toisen merkittävän kirjan "Totisesta Christillisydestä" ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1832. Selvää on, että Arndt on voimakkaasti vaikuttanut pietismin syntyyn ja leviämiseen niin Keski-Euroopassa kuin täällä Pohjolassakin.

Vanhat kirjat ovat aina olleet tärkeitä rukoilevaisuudelle. Niitä on luettu ahkerasti kodeissa ja kirjojen opetuksia on sovellettu niin omaan uskoon kuin arkipäivän elämäänkin. 1700- luvulla Etelä-Suomessa oli paljon syrjäseutuja, matkat kirkon jumalanpalveluksiin olivat pitkiä ja tiet huonoja. Jumalanpalveluksiin pyrittiin menemään mahdollisuuksien mukaan, mutta paljolti kansanhurskauden pohjana olivat kuitenkin kodeissa pidetyt hartauskirjojen lukuhetket polvirukouksineen ja virrenveisuineen. Seuraliike syntyi hyvin nopeasti herätyksen temmattua mukaansa kansanjoukkoja. Seuroissa oli (ja yhä on)polvirukousta, vanhojen hartauskirjojen lukemista ja myös maallikkomiesten seurapuheita. Seurakuntien papit kävivät mahdollisuuksien mukaan seuroissa puhumassa. Usein seurapuheet olivat kuitenkin luotettujen rukoilevaismaallikoiden pitämiä. Rukoilevaisuus on paljolti ollut seuraliiketoimintaa, mutta myös kirkoissa julistettu Sana ja sakramentit ovat aina olleet perinteiselle rukoilevaisuudelle tärkeitä.

Tärkeintä hartauskirja-aineistoa ovat olleet postillat, pappien kirjoittamat saarnakirjat. Tärkeä hartauskirjojen kirjoittaja on ollut myös saksalainen hovisaarnaaja Christian Scriver (1629-1693). Scriverin yhteys rukoilevaisuuteen on ilmeinen. Ensimmäinen Scriver- suomennos sisältyi suomalaisen rukoilevaispapin Abraham Achreniuksen kirjaan. Tärkein Scriverin kirjoista "Sielun aarre" saatiin kokonaan käännetyksi niinkin myöhään kuin vuoteen 1891 mennessä.

1.4. Pietismin uskonoppi ja kirkollinen ohjelma näkyvät selvästi Christian Scriverin kirjallisessa tuotannossa

Scriverin kirjoista näkyy selvästi varhaisen rukoilevaisuuden korostuksia. Christian Scriver oli pietisti ja hänen hengelliset opetuksensa välittyivät rukoilevaisten tietoon kirjojen ja myös seurakuntapappien saarnojen välityksellä. Pietismin perustanahan on jyrkkä jako Jumalan valtakunnan ja maailman välillä. Jumala on vanhurskas ja pyhä ja haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Jumala ei vaadi ainoastaan oikeita tekoja vaan myös oikeaa sydämen asennetta. Ihmisen tulee nöyrtyä väkevän Jumalan edessä armoa anomaan. Ihmiset synnit ovat kadottavia, eikä ihmistä pelasta muu kuin katumus, oikeanlainen elämäntapa ja usko Kristukseen. Maailma on Scriverin mukaan perkeleen vallassa ja kristityn tulee jyrkästi erottautua maailmasta. Tämä merkitsee maallisten huvitusten hylkäämistä. Maalliset huvitukset ovat kadottavia: tanssia, kortinpeluuta, alkoholinkäyttöä ja kevytmielistä elämää tulee välttää kadotuksen uhalla.

Pitää vetäytyä pois sellaisista piireistä, joissa vietetään vapaamielistä elämäntapaa. Pietismi suuntasi kritiikkinsä myös sitä kirkon ja papiston osaa vastaan, joka vietti kevytmielistä elämää. Kristittyjen tulee elää Jumalalle pyhitettyä elämää ja vetäytyä maailmasta kristittyjen piiriin "pikkuseurakuntaan", pyhien yhteisöön. Kristityn koko elämän tulee olla pyhitystä, eli väärästä elämätavasta luopumista. Kristittyjen tulee kokoontua yhteen lukemaan Jumalan Sanaa, rukoilemaan ja kuulemaan oikeamielisten pappien saarnaa.

Scriverin pietismi on paljolti samanlaista kuin varhaisen rukoilevaisuuden uskonoppi. Maailmasta luopuminen, kääntymys, pyhitys ja oikea elämä ovat juuri niitä asioita, joita varhaisessa rukoilevaisliikkessä on voimakkaasti korostettu. Uskon harjoitus Scriverin tapaan on juurtunut rukoilevaiseen herätysliikkeeseen. Pietistinen korostus, jonka mukaan kääntyneiden tulee säännöllisesti kokoontua Sanankuuloon, virrenveisuuseen ja rukoukseen, on rukoilevaisuudessa vakiintunut käytäntö.

1.5. Muita rukoilevaisten kirjoja

Arndt ja Scriver ovat varhaisen rukoilevaisuuden tärkeimmät opettajat Arthur Dentin lisäksi. Mutta on vielä mainittava muitakin. Yksi tärkeimmistä oli ja yhäkin on englantilainen baptistisaarnaaja John Bunyan (1628-1688). Hänen kirjansa "Yhden Kristityn Waellus" on maailman toiseksi levinnein kristillinen kirja tietenkin Raamatun jälkeen. Lisäksi on mainittava suomalainen Johan Wegelius nuorempi (1693-1764). Hänen postillansa "Se Pyhä Ewangeliumillinen Walkeus Taiwallisesa Opisa Ja Pyhäsä Elämäsä" julkaistiin kahdessa osassa, ensimmäinen osa vuonna 1747 ja jälkimmäinen osa vuonna 1749. Tämä suomalaisen papin postilla eli saarnakirja on taattua pietismiä ja kirja on kulunut ahkerassa käytössä rukoilevaisten kodeissa ja sen uskonoppi on kaikunut vahvasti seuratuvissa. Tietenkin myös uskonpuhdistaja Martti Lutherin kirjat, varsinkin hänen katekismuksensa ovat antaneet vahvoja vaikutteita niin uskonelämän rakennuspuiksi kuin arkielämän opastajiksikin. Lutherin Iso- ja Wähä katekismus ovat olleet ahkerasti heränneen kansan lukemistona. Samoin Uppsalan arkkipiispan Olaus Svebiliuksen katekismus. Rukoilevaisten käyttämiä hartauskirjoja on kymmeniä, eikä tässä ole mahdollisuutta käsitellä varsinaisia hartauskirjoja tämän enempää.

Vahvaa luettavaa on tietenkin ollut 1700-luvun lopulta lähtien Biblia, eli vuoden 1776 Raamattu. Tämä kirja on vahvasti ollut luterilaisten seurakuntien opin ja elämän viitoittaja. Hartauskirjat, joita rukoilevaiset ovat lukeneet, on katsottava oikeastaan Biblian selitysyrityksiksi. Vuoden 1776 Biblia on säilynyt halki vuosisatojen tähän päivään asti rukoilevaisten Raamattuna. Rukoilevaiset ovat aina pitäneet kirjojen vanhoja käännöksiä oikeina, uusiin Raamatun- ja hartauskirjojen käännöksiin on suhtauduttu epäillen. Tänäkin päivänä aidoissa rukoilevaisseuroissa ainoana Raamattuna käytetään vanhaa kirkkoraamattua, eli vuoden 1776 Bibliaa. Biblian kieli on vahvaa ja rehevää, se haastaa lukijansa ja kuulijansa tarkkaavaisuuteen ja ymmärtämiseen. Samaten uudemmat käännökset perinteisistä pietistisistä hartauskirjoista torjutaan. Rukoilevaiset katsovat tänäänkin, että vanhoissa hartauskirjoissa kuuluu väärentämätön Kristuksen hyvän paimenen ääni.

II. Rukoilevaisuuden merkittävimmät uskonopettajat ja profeetat

2.1. Rukoilevaisuus kasvoi alhaalta käsin, kansan parista

Rukoilevaisuus on ollut todellinen kansanherätys. Se ei ole niinkään liikkunut johtavilta piireiltä kansalle, vaan se on syntynyt kansan keskuudessa. Rukoilevaisuus on ollut perinteisesti maallikkoliike. Maallikot, heränneet seurakuntalaiset ovat järjestäneet seuroja, heränneet seurakuntalaiset ovat myös toimineet rukoilijoina ja myös maallikkomiehet ovat seuroissa puhuneet. Suhteet papiston kanssa ovat olleet kaksijakoiset: kirkkoa ja pappeja on toisaalta arvostettu, mutta on ollut myös ajanjaksoja, jolloin on noustu- joskus aiheellisestikin- arvostelemaan kirkon opetusta sekä papiston opetusta ja elämäntapaa. Rukoilevaisten suhteet papistoon ovat olleet melko mutkattomat etenkin 1700-luvulla. Osa rukoilevaisliikkeen alueella toimineista papeista jopa liittyi kansanherätykseen, osa vierasti tavattomasti uutta herätystä.

Monet merkittävimmät rukoilevaisliikkeen opettajista ja profeetoista ovat olleet maallikkoja. Rukoilevaisuuden vahvimmat opettajat ovat eläneet 1700-luvulla. Tärkeimmät heistä olivat kankaanpääläinen Matti Pukanhaava (1751-1833). Matti oli oikea erämaan profeetta, hän oli köyhä kansanihminen. Samalla hänellä oli myös vahvaa Hengen rikkautta. Hän oli sielunhoitaja, joka lievitti kanssaihmistensä hätää hengellisillä opetuksillaan ja rauhallisella olemuksellaan. Hänellä oli myös jonkinlaisia kansanparantajan taitoja ja myös hyvä ihmistuntemus. Lähes tiettömällä Pohjois-Satakunnan syrjäisellä metsäalueella hän opetti naapureilleen kristinuskon alkeita ja järjesti seuroja. Seuroissa Matti Pukanhaava toimi itse puhujana.

Hänen seura- ja puhematkansa ulottuivat etelään päin Poriin ja Nakkilaan asti ja myös Pohjanmaalle. Matti Pukanhaava oli todellinen kansanmies, hän ei jättänyt jälkeensä kirjallisia dokumentteja. Pukanhaava oli oppi-isänä nakkilalaiselle rukoilevaismaallikolle Matti Paavolalle. Paavola teki muistiinpanoja Pukanhaavan vaiheista ja opetuksista ja näin säilytti kirjallista aineistoa Kankaanpään saarnaajasta.

Lisää Matti Pukanhaavasta

2.2. Unissasaarnaajien kautta varhainen rukoilevaisuus levisi voimakkaasti

Merkittäviin rukoilevaismaallikkoihin kuuluu eittämättä merikarvialainen tyttönen Anna Rogel (1751-1784). Anna oli fyysisesti heikko ja sairaalloinen, mutta hänelle annettiin merkittävä armolahja. Hän toimi naisprofeettana. Hän aloitti paljon huomiota herättäneet unissasaarnansa Merikarvialla vuonna 1770. Hän vaipui horrokseen vuoteelleen ja alkoi saarnata läsnä olevalle yleisölle. Hänen horrossaarnansa olivat selkeästi esitettyjä ja jäsenneltyjä jopa useita tunteja kestäneitä puheita. Anna oli äidinkieleltään ruotsia puhuva ja hänen unissasaarnansa tulkattiin myös suomeksi. Annan saarnojen vaikutuksesta herätysliike levisi myös ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Häntä tultiin kuulemaan pitkienkin matkojen päästä, jopa Ruotsin puolelta.

Myös Porissa oli vastaavia unissasaarnaajia, tunnetuimmat olivat Anna Lagerblad (1747-1811) ja Juliana Söderborg (1745-1799). Anna asui Juliana Söderborgin luona ja Söderborgien taloon muodostuikin seuratoiminnan keskus. Tuhansittain ihmisiä kävi kuulemassa unissasaarnaajien julistusta ja kuulijoiden mukana herätysliike levisi nopeasti 1770-luvulla.

Rukoilevainen herätysliike oli 1780-luvulle tultaessa levinnyt Varsinais-Suomen ja Satakunnan lisäksi myös Pohjanmaalle, länsi- ja keski- Hämeeseen ja Uudellemaalle. Rukoilevaisuuden varhaisaikojen herätystä ei siis voi pitää ainoastaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan herätyksenä vaan enemmän tai vähemmän se oli koko läntisen Suomen herätysliike 1700-luvun lopulla. Toki merkittävimmät herätysliikkeen uskonopettajat ja profeetat olivat Satakunnassa ja Vakka- Suomessa.

Rukoilevaisliikkeen opetuksessa korostui myös lopunajallinen korostus. Rukoilevaiset odottivat vahvasti Ilmestyskirjassa ja evankeliumeissa ennustettua maailmanloppua ja Jumalan valtakunnan näkyvää murtautumista maailmaan. Tähän lopunajalliseen odotukseen antoi aihetta myös oman aikansa suurkatastrofi, vuonna 1755 tapahtunut Lissabonin maanjäristys, joka on yksi tuhoisimmista maanjäristyksistä kautta aikojen. Sana maanjäristyksestä levisi tänne kaukaiseen Pohjolaankin ja Abraham Achrenius, merkittävin rukoilevaispappi julkaisikin arkkiveisusikermän Lissabonin maanjäristyksestä. Korostuksena oli se, että tämä katastrofi oli merkki maailman hukkumisesta Jumalan tuomioiden alle. Siksi kehoitettiin parannukseen ja uskoon.

Lisää Anna Rogelista

2.3. Varhaisen rukoilevaisuuden luotetuimmat papit olivat isä ja poika, Abraham ja Anders Achrenius

Abraham Achrenius (1706-1769) oli merkittävin pappi, joka liittyi rukoilevaisuuteen. Tultuaan Nousiaisten kirkkoherraksi vuonna 1753 hän aloitti vahvan saarna- ja herätystoiminnan. Achrenius oli aktiivinen ja lahjakas pappi. Hän aloitti seuranpidon Nousiaisten kirkon sakaristossa ja seurakunnassa syntyi herätystä etenkin lasten ja nuorten piirissä. Achrenius oli myös virsirunoilija, useita hänen sanoittamiaan virsiä on yhäkin kirkon virsikirjassa. Lisäksi hän oli ensimmäisiä pappeja Suomessa, jotka alkoivat pitää rippikoulua nuorille.

Abraham Achreniuksen työtä jatkoi hänen poikansa Anders Achrenius, joka niinikään toimi Nousiaisten kirkkoherrana. Anders Achreniuksen aikana Nousiainen muodostui Varsinais-Suomen rukoilevaisuuden keskukseksi. Anders Achrenius keräsi rukoilevaisseuroissa laulettuja hengellisiä lauluja laulukokoelmaksi, laulukokoelma sai nimen "Halullisten Sieluin Hengelliset Laulut". Tätä laulukokoelmaa käytetään yhäkin rukoilevaisseuroissa.

Toinen rukoilevaisten käyttämä laulukokoelma on 1790 suomennettu "Siionin virret". Siionin virret-laulukokoelma on käännetty alun perin ruotsalaisesta "Sions sånger"- nimisestä laulukokoelmasta Jalasjärven kappalaisen Elias Laguksen toimesta.

Merkittävistä uskonopettajista puhuttaessa ei voida unohtaa myöskään kalantilaista maallikkopuhujaa ja virsirunoilijaa Efraim Jaakolaa (1791-1857). Monet hänen virtensä on sisällytetty rukoilevaisten laulukokoelmaan "Halullisten Sieluin Hengelliset Laulut". Efraim Jaakola sai usein seurojen aikana voimakkaita liikutuksia, joiden aikana hän runoili virsiensä säkeistöjä. Uudet virret kuuli ensimmäisenä se kuulijakunta, joka Jaakolan puheiden aikana oli seuratuvassa kuuntelemassa.

Lisää Abraham Achreniuksesta

2.4. Matti Paavola-rukoilevaisuuden historian muistiinpanija ja tallettaja

Merkittävimpiin rukoilevaisten oppi-isiin kuului eurajokelaissyntinen mutta Nakkilaan asumaan asettunut Matti Paavola (1786-1859). Hänellä on runsaat muistiinpanot liittyen rukoilevaisuuden 1800-luvun alun historiaan. Ilman Paavolan muistiinpanoja kirkkohistoriallinen rukoilevaistutkimus olisi paljon vaikeampaa. Matti Paavola oli hyvin kirkollinen, hän korosti kirkon ja papiston auktoriteettia uskonopetuksessa. Matti Paavolalle Jumalan Sanan julistus ja sakramenttien toimittaminen olivat äärimmäisen tärkeitä. Siksi hyppyherätykseen tulleet nimittelivätkin Paavolaa "pappeinkristityksi". Honkilahdella oli nimittäin syntynyt v.1817 voimakas herätys. Auvaisten kylässä seppä Juhana Uusikartano oli tullut uuteen herätykseen. Hänen näkemyksensä kristillisyydestä olivat erilaisia kuin Matti Paavolan. Paavola korosti Jumalan Sanaa ja sakramentteja, kun taas Uusikartano korosti "sisäistä ääntä", jonka hän tulkitsi Jumalan puheeksi. Uusikartanon heräämisen seurauksena alkoi ns. hyppyherätys, jolle tunnusomaista oli seuroissa tapahtuva hyppääminen ja huuto. Tämä hyppyherätys levisi nopeasti yli koko Satakunnan ja se muodostui omalta osaltaan myös omaksi herätysliikkeekseen perinteisen rukoilevaisuuden rinnalle. Myöhemmin hyppyherätys siirtyi maltillisempien johtajien vaikutuksesta lähemmäs perinteistä kansanherätystä osittain jopa sulautuen kansanherätykseen.

Lisää Matti Paavolasta (sekä tarkempi erittely kansanherätyksen ja hyppyherätyksen vaiheista ja uskonnäkemyksistä).

2.5. Lopuksi

Anders Achreniukseen ja Matti Paavolaan päättyi rukoilevaisuuden varhaisvaihe. Rukoilevaisuus jäi pysyväksi osaksi varsinkin satakuntalaista seurakuntaelämää. Rukoilevaisuus on vieläkin yksi merkittävimpiä hengellisiä liikkeitä Satakunnassa. Vieläkin järjestetään seuroja, joissa keskeisellä sijalla on polvirukous, virrenveisuu ja Jumalan Sanan julistus sekä pappien että maallikkojen julistamana.

Kun puhutaan herätysliikkeistä, tässä yhteydessä nyt varsinkin rukoilevaisuudesta, on muistettava, että ajatus siitä, että rukoilevaisuus levisi hartauskirjallisuuden mukana tai saarnamiesten julistuksen välityksellä merkitsee tätä: Jumala hartauskirjojen, saarnojen ja sakramenttien välityksellä kutsui, pyhitti ja Kristuksessa vanhurskautti uskovansa. Hartauskirjojen lukeminen tai saarnojen kuuntelu ei automaattisesti synnytä herätystä tai uskoa. Ainoastaan silloin syntyy herätystä ja uskoa, kun Jumala Pyhän Henkensä välityksellä synnyttää ihmismielissä herätystä ja antaa uskon sitä kaipaaville. Näin herätysliikekin on Jumalan työn tulosta ja Hän käyttää armon välikappaleita (pyhää kastetta, Herran pyhää ehtoollista, Jumalan Sanan saarnaa ja rippiä) ihmisten herättämiseen ja vanhurskauttamiseen.

Tämä on keskeisintä uskon syntymisessä ja uskossa pysymisessä. Miten rukoilevaisuus jatkossa selviää ja elää, on Jumalan varassa. 1900-luvun alussa vuosisadan puoleenväliin saakka oli nähtävissä rukoilevaisuuden kannatuksen kasvu, sittemmin muuttuminen varsinkin Satakunnassa todelliseksi kansanliikkeeksi. Nähtävissä on myös 1900-luvun lopun Suomen kansan yleinen luopumus kristinuskon keskeisistä totuuksista. Myös sillä on vaikutuksensa nykyajan rukoilevaisuuteen. Joka tapauksessa rukoilevaisuus elää, ei vähiten siitä syystä, että se tukeutuu vanhoihin hartauskirjoihin ja Bibliaan. Vanhassa Sanassa kaikuu vielä väärentämätön evankeliumi.

Allekirjoittaneella ei ole vielä ollut mahdollisuutta perehtyä niin tarkkaan 1900-luvun rukoilevaisuuteen, että olisin kokenut tietoni riittäviksi artikkelin tekemistä varten. Materiaalia jo 1700- ja 1800- luvulta on niin paljon, että syvennyt mieluummin noihin rukoilevaisuuden kannalta parhaisiin vuosisatoihin. Joskus kuitenkin 1900-luvunkin rukoilevaisuus otetaan vakavammin tutkimuksen kohteeksi ja dramaattisia tilanteita on kyllä riittänyt 1900-luvullakin. Koko rukoilevaiskenttä on vain pieniltä osin tutkittu. Toivottavasti joku näidenkin sivujen lukija voisi kokea rukoilevaisuuden tutkimuksen arvoiseksi- sillä sitä se todella on. Kirkkohistoria, varsinkin herätysliikehistoria rukoilevaisuuden osalta odottaa vielä lahjakasta ja työteliästä tutkijaa tai vaikkapa tutkijajoukkoa. Siinäpä pohdittavaa varsinkin sinulle, joka olet nuori näiden sivujen lukija.


Kokemäellä 6.5.2003

Ilpo Sinkko, kappalainen




Sivuja päivitetty viimeksi 13.11.2017
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com