Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa

Synty

Viidestä Suomen kirkon sisällä vaikuttavasta herätysliikkeestä ehkä vähiten tunnettu on rukoilevaisuus. Rukoilevaisuus on syntynyt 1700-luvulla kalatilaisen nuoren tytön, Liisa Eerikintyttären kokeman voimakkaan herätyksen seurauksena. Hän oli lampaita paimentaessaan lukenut Arthur Dentin kirjaa "Totisen kääntymisen harjoitus" ja joutunut syvän järkytyksen valtaan. Hänelle paljastui oma syntisyys ja iankaikkisen kadotuksen hirmuisuus. Tunnonvaivoihinsa hän löysi lohdutuksen ainoastaan evankeliumin ihanasta lupauksesta, että Jumala on kaikille katuvaisille armollinen ja laupias Kristuksen ristintyön tähden. Liisa kertoi herätyksestään muillekin ja pian Kalannissa syntyi hengellinen herätys, joka levisi koko Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle. Rukoilevaisuuden johtoon kohosi melko pian Nousiaisten kirkkoherra Abraham Achrenius ja myöhemmin hänen poikansa Antti Achrenius.

Jakautuminen

1984 rukoilevaisuus jakaantui kahtia, Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistykseksi ja Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistykseksi. Suurimpana syynä jakaantumiselle oli yhdistysten erilainen suhtauminen kirkollisiin uudistuksiin. Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys halusi säilyttää rukoilevaisuudelle ominaiset tunnusmerkit (polvirukous, vanhojen veisuu- ja saarnakirjojen käyttö) sekä pitäytyä raamatulliseen ja kristikunnan yhteiseen virkakäsitykseen. Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistys taas halusi uudistaa liikettä (esim. hyväsymällä naispappeuden) rukoilevaisuudelle tunnusomaisten piirteiden jäädessä pois. Levinneisyys

Perinteet

Herätysliikkeenä Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys edustaa Varsinais-Suomen 1700-luvun jälkipuoliskon pietististen kansanherätysten perintöä. Sen ydinalue on Länsi-Suomessa Porin ja Rauman ympäristön maaseutu (kts. kartta). Liikkeelle on tyypillistä polvirukous seurojen aikana sekä vanhojen laulu- ja saarnakirjojen käyttö. Seurapuheet ovat toisinaan pitkiä ja ammentavat sisältönsä vanhasta hartauskirjallisuudesta. Julistus on juurevaa herätys- ja parannussaarnaa, jossa kuulijoita muistutetaan syntiturmeluksen syvyydestä ja rohkaistaan omistamaan Kristuksen hankkima lahjavanhurskaus. Lisäksi kuulijoiden mieliin kerrataan armonjärjestystä. Jumalanpalvelukset pidetään vanhan 1600-luvun lopulta peräisin olevan kirkkokäsikirjan mukaan ja virret veisataan vuoden 1701 virsikirjasta. Seuroissa lauletaan myös vanhoja Siionin virsiä sekä laulukokoelmaa Halullisten Sielujen hengelliset laulut. Myös vuoden 1776 raamatunkäännös, "Biblia", on ahkerassa käytössä.

Toiminta

Nykyään Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys edustaa vireää ja elinvoimaista herätysliikettä, joka on laajentanut toimintaansa voimakkaasti. Vuonna 1996 perustettiin oma papin virka vastaamaan liikkeen hengellisestä työstä. Saman vuoden syksyllä aloitettiin Keniassa luterilaisten Tunnustuskirjojen kääntäminen suahiliksi. Yhteistyökumppanina toimii vastaaviin hankkeisiin eri maissa erikoistunut amerikkalainen järjestö Lutheran Heritage Foundation. Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys on myös voimakkaasti mukana Kenian maasaialueilla sekä Saksassa muslimeiden parissa tehtävässä lähetystyössä. Lähetykselle suunnatut varat ohjataan kohteisiinsa erillisen lähetysrahaston kautta. Kotimaassa vanhan käsikirjan mukaisia ehtoollisjumalanpalveluksia ja seuroja järjestetään eri puolilla Länsi-Suomea. Uraauurtavasta kustannustoiminnasta mainittakoon esimerkkinä vuosisatoja käytössä olleiden kansankoraalien kerääminen ja julkaiseminen (Siionin Virret ja Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut), jota voidaan syystä pitää myös varsinaisena kulttuuritekona, sekä v. 1701 virsikirjan nuottipainoksen julkaiseminen (V. 1701 Virsikirjan Nuotit Rukoilevaisten tapaan). Kuukausittain ilmestyvä Länsi-Suomen Herännäislehti toimii rukoilevaisten pää-äänenkannattajana.

Nuorten toiminta

Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistyksen nuorisotyö on myös vilkasta. Vuosittain järjestetään oma rippileiri ja nuorteniltoja järjestetään 2-3 viikon välein rukoilevaisperheiden kodeissa tai paikallisten seurakuntien tiloissa. Perinteeksi ovat muodostuneet vuosittaiset nuorten järjestämät lastenleirit, puuhapäivät ja lähetysmyyjäiset. Lisäksi nuoret ovat järjestäneet mm. äitien hemmottelupäivän, säilömistalkoita ja vastanneet vuosittaisten kesäseurojen ruokailun järjestämisestä. Lähetysmyyjäisistä saamillaan varoilla nuoret lähettävät keskuudestaan talkoolaisia lyhyille työjaksoille (1-3 kk.) Keniaan, ostavat lääkkeitä lähetyskentille ja tukevat lähetystyöntekijöitä jne. Nuorten piirissä toimii myös vanhan virren veisuuseen erikoistunut kuoro, joka on julkaissut kolme äänitettä ("Ah suloisin mun Vapahtajain", "Sun tykös turvaan Jumalan" ja "Jouluvirsi veisatkaam'"). Nuorten toiminnassa on tärkeää, etteivät nuoret lokeroidu omaksi osastokseen, vaan osallistuvat nuorteniltojen lisäksi myös seuroihin ja vanhan käsikirjan mukaisiin jumalanpalveluksiin .