Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
9/17
10/17
11/17
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 11/17

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Jumalan sanan voima synnyttää uudesti

Timo Laato, päätoimittaja

Uskonpuhdistus ja pyhät kertausharjoitukset!

Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhla oli ja meni. Juhlapuheet on pidetty. Paluu arkeen on edessä. Tarkoitus tietysti on, että uskonpuhdistus jatkuu aina Herramme paluuseen asti. Siksi on puhuttava siitä, mistä on tarve. On saarnattava kokonaista Raamatun sanaa, mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä poistamatta. Eikä ainoastaan kerran vaan toistuvasti. Sielunpaimenen ei kuulu julistaa vääriä ja vieraita oppeja. Hänen ei kuulu niitä edes salaisesti levittää tai suosia. Siihen velvoittaa häntä hänen antamansa pappisvala. Sopimaton hienotunteisuus pysyköön kaukana poissa! Jeesus käskee meitä seuraamaan häntä ja tarvittaessa hylkäämään jopa ne kaikkein lähimmät.

Luterilaiseen uskonpuhdistukseen on kuulunut aina luovuttamattomana periaatteena uskonoppien uudelleen ja uudelleen kertaus. "Kertaus on opintojen äiti." Katekismuksen opetuksia toistetaan hamaan vanhuuteen asti. Etenkin niitä kohtia, jotka asetetaan kyseenalaiseksi tai kiistetään joko julkisesti kirkossa ja yhteiskunnassa tai itse kunkin omassa elämässä. Siksi on syytä kerrata tässä viime Herännäislehden opetusta siitä, mitä Luther ja puhdasoppinen luterilaisuus ovat opettaneet armonvälineistä sekä niiden välittämistä armon rikkaista lahjoista. Erityistä huomiota saa osakseen kysymys Jumalan sanan voimasta synnyttää uudesti.

Uskonpuhdistuksen opetus armonvälineistä - kerran vielä

Viime Herännäislehden numerossa kirjoitin armonvälineistä yhteenvetona seuraavaan tapaan:

Näyttää varsin kohtalokkaalta, että maamme luterilaisessa tunnustusrintamassa on viime aikoina yhä vahvemmin pyritty kieltämään Raamatun sanan voima synnyttää uudesti kuulijansa (tai lukijansa). Sen uudestisynnyttävä voima sidotaan yksinomaan kasteeseen. Silloin joudutaan kysymään, mistä sana saa uudestisynnyttävän voiman kasteessa, jos sillä ei ole sitä jo ennestään. Kasteveteen yhdistetty sana ei ole mikään muu kuin lihaksi tullut Sana eli Kristus itse, Kaikkivaltias Jumala. Tietysti hänellä on jo itsessänsä kaikkivaltiutensa perusteella voima synnyttää uudesti. Tuon kieltäminen ilmaisee jumaluusopissa hyvin pahaenteistä areiolaista vääristymää (jossa Kristuksen jumaluus kielletään kierosti ja kavaluutta käyttäen samaan aikaan, kun ulospäin yritetään antaa puhdasoppinen vaikutelma). Luther ja hänen jälkeensä myös aito luterilaisuus ovat aina tunnustaneet Raamatun eli Jumalan sanan voiman synnyttää uudesti.

Koska Jumalan sana ja Sana ovat aina erottomasti yhtä, ei niiden välillä vallitse mitään eroa. Ei voida vähätellä tai halveksia sanaa vähättelemättä tai halveksimatta Sanaa. Siksi kaikissa armonvälineissä juuri sana eli Sana on pääasia. Ilman sitä tai häntä ne eivät välitä armoa, vaan jäävät sisällöltään aivan tyhjiksi. Niistä tulee pelkkiä seremonioita. Tuollaisesta varoitetaan sekä Vähässä että Isossa Katekismuksessa. Niistä käy myös ilmi, että armonvälineitä ei kuulu asettaa toisiansa vastaan. Jumalan sana on niissä kaikissa se yhdistävä tekijä. Me tarvitsemme sitä joko "luettuna" tai "kuultuna" tai "näkyvänä". Se yksin pelastaa. Jumalan sanalla on voima synnyttää kuulijansa uudesti. Siksi se ohjaa heidät kasteelle, jossa sitten uudestisyntyminen tapahtuu "näkyvän sanan" kautta. Samanlaisesti Jumalan sana ruokkii ja juottaa siihen turvautuvat sielut. Siksi se johdattaa heidät ehtoolliselle, jossa sitten ruokkiminen ja juottaminen tapahtuu "näkyvän sanan" kautta. Yhtäläisesti Jumalan sana todistaa lukijoillensa, että synnit on jo anteeksi annettu. Siksi se vie heidät ripille, jossa sitten syntien anteeksiantamus tapahtuu (tai toteutuu) "kuultavan sanan" kautta. Koska kaikissa armonvälineissä on Jumalan autuuttava sana läsnä joko "luettuna" tai "kuultuna" tai "näkyvänä" sanana, ne kaikki yhdessä ja jokainen erikseen tuottavat pelastuksen. Minkään armonvälineen merkitys tai sisältö ei "turhennu" sen kautta, että Kristus on läsnä niissä kaikissa. Ja missä Kristus on, siellä on myös hänen koko armonsa. Mikään vähempi ei syntiselle riitä.

Edelleen opetin, että on täysin väärin syyttää puhdasoppista luterilaisuutta eräänlaisen "kahden pelastuksen" opettamisesta eli väittää vääräksi opetusta, että sekä Jumalan sana että kaste pelastaa. Jos nyt väistämättä halutaan ajatella noin, niin puhdasoppista luterilaisuutta voisi syyttää jopa "kolmen tai neljän pelastuksen" opettamisesta, koska sen mukaan myös rippi ja ehtoollinen pelastavat. Syytettyjen penkille pitää nostaa luonnollisesti yhtä lailla Luther, sillä hän opettaa samalla tavalla. Mutta kyse ei tietenkään ole kahdesta, kolmesta tai neljästä pelastuksesta vaan yhdestä ja samasta pelastuksesta, jonka kaikki armonvälineet välittävät meille. On mielivaltaista asettaa näitä Jumalan meille siunaukseksi säätämiä armonvälineitä toisiaan vastaan.

Näin siis kirjoitettiin Herännäislehden viime numerossa. Mutta mitä uskonpuhdistajamme itse opettaa erityisesti Jumalan sanan, kasteen ja uudestisyntymisen suhteesta?

Lutherin Kirkkopostilla: Helatorstain kolmas evankeliumisaarna

Ensi alkuun ote Lutherin Kirkkopostillasta ja sen kolmannesta saarnasta helatorstaina (A. E. Koskenniemen käännös, 2. osa: kohdat 41-42, 61-64 eli s. 533-534, 540). Uskonpuhdistaja opettaa kirkkaasti, että jo evankeliumin julistuksen myötä ihminen tulee todelliseen uskoon, ja juuri siksi hän tahtoo tulla myös kristilliselle kasteelle, jossa usko vahvistetaan "näkyvän merkin" kautta. Huomaa seuraavaa lukiessa erityisesti, että tässä ei puhuta mistään kahdenlaisesta uskosta eli "ei niin todellisesta uskosta" (jonka evankeliumi synnyttäisi ennen kastetta) ja "todellisesta uskosta" (joka syntyisi kasteen yhteydessä). Tuollaisella selityksellä pyritään nykyään tekemään turhaksi Raamatun opetus siitä, että myös Jumalan sana synnyttää uudesti. Huomaa sitten lisäksi, kuinka kaste juuri "näkyvänä sanana" vahvistaa sen, mikä on tapahtunut evankeliumia julistettaessa kuullun sanan kautta. Näin armonvälineet pitävät yhtä sanan ollessa kaikessa kaiken vaikuttavana tekijänä. Annetaan uskonpuhdistajan itse todistaa meille:

41. Jos kysytään ja jos tahdotaan tietää, kuinka autuaiksi tullaan, on ydinkohtana eli ydinoppina oleva se, että uskotaan ja tullaan kastetuksi. [...] Tässä Kristus nimenomaan selvittää, mikä on kuin onkin evankeliumin ydinoppi, ja hän rakentaa kaiken uskon ja kasteen varaan, päätellen meidät autuaiksi sen tähden ja siitä, että meillä uskon ja kasteen kautta on Kristus.

42. Uskominenhan itse asiassa tietää sen totena pitämistä ja siihen kaikesta sydämestä uskaltamista, minkä evankeliumi ja kaikki uskontunnustuksen kohdat Kristuksesta ilmoittavat [...] edelleen hän, että usko siihen lujemmin tarttuisi ja sitä omanaan pitäisi, antaa meille kasteen, näkyväisellä merkillä näin todistaaksensa, että Jumala ottaa meidät omiksensa ja varmaan antaa kaiken sen, mikä evankeliumin välityksellä on meille ilmoitettu ja tarjottu.

Jatkossa Luther torjuu painavasti sen väärinkäsityksen, että evankeliumin synnyttämä todellinen usko voisi jättää kasteen syrjään tai hylätä sen kokonaan. Ei, vaan Jumalan sana, joka synnyttää uudesti, ohjaa kuulijansa juuri siksi kasteelle, jossa sitten uudestisyntyminen tapahtuu "näkyvän sanan" kautta (aivan kuten yllä on lyhyesti esitetty ja Lutherin saarnalla vahvistettu):

61. Tästä siis ei seuraa, että kaste voitaisiin jättää suorittamatta tai että hyväksyttäisiin jonkun mahdollinen huomautus, että hänellä on usko eikä hän siis tarvitse kastetta. Se näet, josta tulee uskova kristitty, varmaankin myös halulla omaksuu merkin, että hänellä itsessään olisi sekä Jumalan todistus omasta autuudestaan että sen varmistus, ja että hän koko elämänsä ajan sillä saattaisi itseään vahvistaa ja lohduttaa, jopa sitä julkisesti tunnustaa koko maailmalle. Nämä molemmat ovat näet oleellisia kristitylle, niin kuin Paavali Roomalaiskirjeen 10. luvussa (10. jakeessa) sanoo, että Jumalan edessä sydämellä uskotaan ja maailmalle suulla tunnustetaan. Saattaahan kuitenkin käydä niin, että joku uskoo, vaikka ei olekaan kastettu, ja toisaalta taas eräät, jotka ottavat vastaan kasteen, eivät todella usko.

Lisäksi Luther korostaa selkeästi, että evankeliumin synnyttämä todellinen usko, joka juuri siksi siis halajaa kastetta "näkyvänä merkkinä" eikä lykkää sille tulemista tarpeettomasti, pelastaa ihmisen, vaikka hän ehtisi kuolla ennen kastetta:

62. Tämä lausuma käsitettäköön siis niin, että kasteesta on annettu käsky ja että kaste on vahvistettu; sitä ei siis saa halveksia, vaan viljellä, niin kuin sanottiin. Kuitenkaan ei saa liian ankarasti rajoittaa: Jos ken ei voi tulla kasteelle, hän ei silti joudu kadotukseen tuomituksi.

63. Tästä antautuu kaiken kaikkiaan seuraavat neljä tapausta: 1) muutamat uskovat ja kastetaan; tämä on Kristuksen yleispätevä käsky ja sääntö, jota on opetettava ja noudatettava; 2) muutamat uskovat, eikä heitä kasteta; 3) muutamat eivät usko, mutta siitä huolimatta heidät kastetaan; 4) muutamat eivät usko, eikä heitä kasteta.

64. [...] Aina on niin ikään oltu yksimielisiä siitä, ettei sitä, joka uskoo, tuomita kadotukseen, vaikka ei häntä olekaan kastettu. Saattaahan käydä niin, että joku uskoo, mutta vaikka hän pyytääkin kastetta, kuolema hänet yllättää. Tästä ei ole tarvis sen pitemmältä puhua.

Näin Luther opettaa. Hänen opetustansa on jatkanut ja jatkaa puhdasoppinen luterilaisuus viimeiseen päivään asti.

Lutherin Kirkkopostilla: Kolminaisuudenpäivän evankeliumisaarna

Sitten toiseksi ote niin ikään Lutherin Kirkkopostillasta ja sen kolminaisuudenpäivän evankeliumisaarnasta (A. E. Koskenniemen laitos, 3. osa: kohdat 24, 26-27, 31, 33 eli s. 33-35). Siinä uskonpuhdistaja selittää tunnollisesti Johanneksen evankeliumin 3. lukua eli Jeesuksen keskustelua Nikodeemuksen kanssa. Puhuessaan uudestisyntymisestä "vedestä ja Hengestä" (j 5) hän jatkuvasti korostaa ei vain kastetta, vaan saarnaa ja kastetta. Nykyään tähän jakeeseen viitataan sen käsityksen tukena, että vain ja yksinomaan kaste voi synnyttää uudesti. Siinä tapauksessa sivuutetaan kokonaan Lutherin paljon syvällisempi opetus ja jälleen kerran tietoisesti tai tiedostamatta tulkitaan väärin hänen oppiansa. Mitä siis hän kirjoittaa?

24. Ota ensiksi huomioosi: hän johdattaa ja osoittaa Nikodeemuksen seurakuntansa ulkonaiseen virkaan, saarnaan ja kasteeseen, sanoessaan, että ihmisen täytyy syntyä uudesti vedestä ja Hengestä. [...] Hän tahtoo osoittaa hänet siihen, näin vahvistaen Johanneksen saarnan ja kasteen: se virka on oleva täydessä arvossaan, ja Jumala on sen määrännyt sitä varten, että sen kautta uudestisynnytään.

26. Hän osoittaa siis, että ihmisen uudestisyntymiseksi ja Jumalan valtakuntaan tulemiseksi ei ole olemassa mitään muuta tekoa eikä keinoa kuin saarnavirka ja kaste sekä niihin yhdistetty Pyhä Henki, joka saarnaviran kautta vaikuttaa ihmisen sydämessä. Hän ei näet puhu sellaisesta Hengestä, joka on salassa ja jota ei voida oppia tuntemaan, sellaisesta, jollaisena hän on persoonana omassa jumalisessa olemuksessaan, välittömästi omassa itsessään, vaan sellaisesta, joka ilmaisee itsensä ulkonaisessa virassa, missä hän on kuultavana ja nähtävänä, nimittäin evankeliumin ja sakramenttien saarnavirassa. [...] hän on säätänyt niin, että Pyhän Hengen on oltava sanan ja sakramenttien yhteydessä, ihmiskorvien ja -silmien ulottuvilla ja että hänen on vaikutettava ulkonaisen viran välityksellä, että tiedettäisiin: se, mikä tapahtuu, on todella tapahtunut Pyhän Hengen kautta.

27. Näillä sanoilla "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä" ilmaistaan siis seuraava hänen ajatuksensa: Ihmisen täytyy syntyä uudesti evankeliumin saarnan ja kasteen viran kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa. Juuri sanalla hän valaisee sydämen, osoittaen syntiin kohdistuvan Jumalan vihan, mutta myöskin Jumalan armon, joka on luvattu hänen Poikansa, Kristuksen, tähden. Tämän voimasta sydämet syttyvät, ne alkavat uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen, uskaltaa hänen armoonsa, häntä avuksensa huutaa. Heidän uskonsa herättämiseksi ja vahvistamiseksi hän myöskin antaa kasteen olemaan sanan ohella sen varmana merkkinä, että hän pesee pois ja hävittää meidän syntimme, vakuuttaa pitää alinaikaisena ja lujana lupaamansa armon ja antaa Pyhän Hengen.

Tässä Luther opettaa yhtäpitävästi aikaisemman saarnan kanssa, että evankeliumi synnyttää todellisen uskon, ja juuri siksi se ohjaa uskovan kasteelle, jossa Jumala näkyvän ja varman "merkin" kautta jakaa runsaasti armoansa ja armonsa rikkaita lahjoja. Jatkossa hän opettaa niin ikään yhtäpitävästi aikaisemman saarnansa kanssa, että kastetta ei kuitenkaan kuulu lykätä tarpeettomasti, koska me tarvitsemme armon julistettuna, luettuna, kuultuna ja nähtynä.

31. Tästä huomaat edelleen: kaste ei ole mikään tarpeeton asia, miksi kasteenuusijoiden joukkio sitä häpäisee [...] Ei sovi siis sitä hyljätä eikä lykätä toistaiseksi, sillä se on Jumalan järjestyksen jääräpäistä halveksimista ja syrjäyttämistä. Ei siinä varmastikaan Pyhä Henki voi olla.

33. Tämän minä sanon kuitenkin vain siitä yleisestä järjestyksestä ja säännöstä, johon on pitäydyttävä, missä ja milloin kaste on saatavissa; hätätilassa, milloin sille ei voida päästä, niin kuin muissakin vastaavissa hätätiloissa, riittäköön se, että kastetta halutaan ja että ihminen sanalla viedään Kristuksen tykö ja hänelle uhrataan; mutta siitä ei tällä kertaa sen enempää.

Luterilaiset Tunnustuskirjat

Luterilaiset Tunnustuskirjat opettavat täysin yhtäläisesti uskonpuhdistajan kanssa, että Jumalan sanalla on voima synnyttää uudesti. Yksimielisyyden ohjeessa todetaan esim. seuraavasti:

"Augsburgin tunnustukselle uskolliset puhtaat opettajat ovat [...] opettaneet ja kiinteästi väittäneet, että ihminen esivanhemmissa tapahtuneen lankeemuksen tähden on siinä määrin turmeltu, että hän jumalallisten asioiden piirissä, niiden, jotka koskevat meidän kääntymystämme ja sielumme autuutta, on luonnostaan sokea: hän ei ymmärrä eikä voi ymmärtää Jumalan sanaa, kun sitä saarnataan, vaan pitää sitä hullutuksena; hän ei itsestään voi lähestyä Jumalaa, vaan on ja pysyy Jumalan vihollisena, kunnes hän Pyhän Hengen voimalla, saarnatun ja kuullun sanan kautta, sulasta armosta, ilman vähintäkään omaa myötävaikutustaan kääntyy, tulee uskoon, uudestisyntyy ja uudistuu." (Täydellinen selitys 2:5, A. E. Koskenniemen suomennos, s. 468)

Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa 4:67-68 (s. 75) sanotaan: "Vanhurskautus tapahtuu siis sanan välityksellä, niin kuin Paavali sanoo: 'Evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin uskovalle pelastukseksi' (Room. 1:16), ja niin ikään: 'Usko tulee kuulemisesta' (Room. 10:17). Jo tämänkin perusteella voidaan todistaa, että usko vanhurskauttaa. Jos kerran näet vanhurskautus tapahtuu yksinomaan sanan välityksellä, ja sana voidaan käsittää yksinomaan uskolla, seuraa siitä, että usko vanhurskauttaa. On kuitenkin muitakin, tukevampia perusteita. Tähänastisen olemme esittäneet osoittaaksemme, millä tavalla uusisyntymä tapahtuu, ja tehdäksemme ymmärrettäväksi, millainen on se usko, josta me puhumme."

Edelleen Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa 4:386 (s. 124) sanotaan: "Me teemme siis sen johtopäätöksen, että meidät vanhurskautetaan Jumalan edessä, meidät saatetaan sovintoon Jumalan kanssa ja me uudestisynnymme sen uskon kautta, joka parannuksessa pitää kiinni armolupauksesta, todella tekee säikähtyneen sydämen eläväksi ja päättää, että Jumala on meille leppyinen ja armollinen Kristuksen tähden."

Lisäksi Augsburgin tunnustuksen puolustus puhuu myöhemmin sakramenteista eli kasteesta, ehtoollisesta ja myös ripistä "jumalanpalvelustoimituksina" ja opettaa niistä:

"Mutta samoin kuin sana joutuu korviin kohdatakseen sydämet, samoin jumalanpalvelustoimitus sellaisenaan kohtaa silmät taivuttaakseen sydämet. Niin sanan kuin jumalanpalvelustoimituksenkin vaikutus on sama. Augustinus on varsin sattuvasti sanonut sakramenttia näkyväksi sanaksi (verbum visible), koska silmät havaitsevat jumalanpalvelustoimituksen; se on kuin sanan kuvaus, joka ilmaisee samaa kuin sanakin. Kummankin vaikutus on siis sama." (kohta 13:5, s. 169)

Lainaamassani sitaatissa näkyy havainnollisesti aito, luterilainen korostus, jonka mukaan sakramentti "vaikuttaa" ja "ilmaisee saman kuin sanakin", kuitenkin "näkyvällä tavalla". Siksi Jumalan sana synnyttää uudesti. Samoin kaste, jossa se tapahtuu "näkyvällä tavalla". Yhtäpitävästi Jumalan sana ruokkii ja juottaa. Samoin ehtoollinen, jossa se tapahtuu "näkyvällä tavalla". Lisäksi Jumalan sana antaa synnit anteeksi. Samoin rippi, jossa se tapahtuu "kuuluvalla äänellä" (ks. edellä).

Vastaavia lainauksia voisi ottaa Tunnustuskirjoista monia muita. Mutta riittäköön vielä yksi. Se on Lutherin Schmalkaldenin uskonkohdista: "Nekin, näet, jotka uskovat ennen kastetta tai kastettaessa, uskovat ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä." (s. 265)

Kaiken sanotun perusteella tämä kohta on täysin kirkas. Evankeliumin synnyttämä usko ennen kastetta on todellista uskoa ja juuri siksi sellaisen uskon omaava ihminen halajaa kasteelle, jossa usko "näkyvän merkin" kautta tulee vahvistetuksi. On aivan mieletöntä väittää (kuten po. kohtaa on toistuvasti yritetty selittää), että tekstin kaksi verbiä "uskovat" tarkoittaisivat eri asioita: edellinen "ei todellista uskoa" ja jälkimmäinen jotain "todellista uskoa". Latinankielisessä tekstissä käytetään yhtä ja samaa sanaa (credere), jolla ei ole kahta eri merkitystä yhdessä ja samassa lauseessa. Lisäksi tuollainen kahden uskon erottelu on vierasta Lutherille. Hän opettaa Raamatun tavalla eikä sorru saivarteluihin ja "hiustenhalkomiseen".

Lähetyshiippakunnan kohtalonkysymys

Lähetyshiippakunnan emerituspiispa Väisäsen kastekirjassa korostetaan epätavallisen usein, että Jumalan sana ei voi synnyttää uudesti. Siksi siinä kiistetään oikeastaan kaikki edellä kirjoitettu. Siitä syystä se ajautuu vakavaan ristiriitaan uskonpuhdistuksen toisen pääperiaatteen kanssa. Kyse on Raamattua koskevasta opista. Luther opetti väsymättömästi, että Jumalan sana on kaikki kaikessa. Hän jos kuka painotti alituisesti, että ilman sitä ei ole mitään kestävää. Hänen puheensa "sanasta ja sakramenteista" perustuvat nimenomaan siihen, että Jumalan sanassa on voima synnyttää uudesti. Sen kiistäminen on luterilaisuuden "sydänäänen vaientamista".

Väisäsen kirjan on julkaissut Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, ja sen on kustantanut SLEY-Media. Taloudellista tukea se on saanut lisäksi Todistaja-seuralta. Julkaisu ajoittuu keskelle uskonpuhdistuksen juhlavuotta, mikä lisää tapahtuneen irvokkuutta: Itse asiassa Luther-säätiö julkaisee luterilaisuuden juhlavuotena kirjan, joka kääntyy Lutheria ja luterilaista tunnustusta vastaan. Onko siinä yhtään mitään tolkkua enää? Kun on monesti ja syystä arvosteltu kansankirkon epäluterilaisia päätöksiä, voisi nyt totuuden nimessä vaihteeksi kääntää katseen omaan itseensä. Kun on julistettu tarvetta oikeiden alttarien ja oikeiden saarnatuolien yhteyteen, kannattaisi nyt varmistaa oma selusta. Tämän sanominen ei tarkoita tähänastisen, siunauksellisen ja armoitetun työn nollaamista, vaan sen varjeltumista hamaan tulevaisuuteen raamatullisena, luterilaisena ja herättävänä.

Puhdasoppisen luterilaisen teologian pahaenteinen murros näkyy myös lähetyshiippakunnan hiljattain julkaistussa Katekismuksessa. Siinä kysytään (nro 251): "Onko kastamattoman ihmisen mahdollista pelastua?" Siihen annettu vastaus kuuluu: "Vain epäusko ansaitsee tuomion. Kasteen armon epäuskossaan hyljänneet tuomitaan. Uskoa ei voi olla sellaisen ihmisen sydämessä, joka halveksii kastetta ja torjuu sen vastoin parempaa tietoa. Kuitenkin niistä, jotka uskovat evankeliumin, mutta kuolevat ennen mahdollisuutta tulla kastetuiksi, jää hyvä kristillinen toivo."

Alkuperäisessä tekstissä todetaan tarkasti ottaen: "Ei kuitenkaan niitä, jotka uskovat evankeliumin, mutta kuolevat ennen mahdollisuutta tulla kastetuiksi, tuomita." (Englanniksi: "But those who believe the Gospel, yet die before they have opportunity to be baptized are not condemned.") Sitten viitataan ristiinnaulittuun ryöväriin, joka pelastui uskon kautta ilman kastetta, mutta se raamattuviite on jätetty pois suomenkielisestä käännöksestä.

On päivänselvää, että Katekismuksen alkuperäinen teksti toistaa täysin uskollisesti sen, mitä Luther on kirjoittanut asiasta Kirkkopostillassaan (vrt. edellä): "Aina on niin ikään oltu yksimielisiä siitä, ettei sitä, joka uskoo, tuomita kadotukseen, vaikka ei häntä olekaan kastettu. Saattaahan käydä niin, että joku uskoo, mutta, vaikka hän pyytääkin kastetta, kuolema hänet yllättää." Lähetyshiippakunnan Katekismuksessa tämä luterilainen opetus häviää, koska ei selkeästi tunnusteta, että Jumalan sanalla ("ne, jotka uskovat evankeliumin") on voima synnyttää uudesti. On tietysti ihan kivaa, että käännöksen mukaan heistä jää toivo, vieläpä "hyvä" sellainen. Mutta ei se lopultakaan tuo siunattua lohtua esim. sellaisille muslimikäännynnäisille, jotka kiihkouskovat ehtivät tappaa ennen kastetilaisuutta. Nuo pyhät marttyyrit eivät tietysti sellaista lohtua kaipaa (he ovat jo Herransa luona ilossa ja riemussa), mutta heidän omaisilleen suomenkielisen katekismuksen opetus on viime kädessä onnetonta luettavaa.

Entä sitten Raamatun opetus?

Edellä on opetettu hyvin paljon Lutherista ja puhdasoppisesta luterilaisuudesta erityisesti siitä syystä, että lähetyshiippakunta tai Luther-säätiö on pyrkinyt tuomaan aitoon, puhdasoppiseen luterilaisuuteen epäluterilaista hapatusta. Luther ei tunnetusti tahtonut, että luterilaista kirkkoa kutsutaan hänen nimellään. Vielä vähemmän hän olisi toivonut, että hänen nimeään kantava järjestö opettaa jotain niin ei-luterilaista kuin on tuo kauhea väite Jumalan sanan voimattomuudesta synnyttää uudesti. Sen sijaan uskonpuhdistaja väsymättömästi kannusti ja innosti tutkimaan Raamattua, jotta sieltä löytyvät oikeat perustelut oikealle opille. Siksi on pitkän kirjoituksen lopuksi syytä palauttaa mieleen muutama pyhiä kirjoituksia koskeva opetus.

1. Keskeinen teksti on Room. 10:17, jossa sanotaan, että usko (joka on yhtä kuin uudestisyntyminen) syntyy Jumalan sanan kuulemisesta: "Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta."

2. Raamattu puhuu usein siitä, kuinka Jumala tai Herran apostoli synnyttää kuulijat evankeliumilla tai totuuden sanalla (ks. esim. 1. Kor. 4:15, 1. Piet. 1:23, Jaak. 1:18). Huomaa tässä yhteydessä:

  • Kreikan kielessä sama verbi tarkoittaa sekä "synnyttää" että "siittää". Siksi on väärin keksiä kaksi eri käsitettä: "uudestisiittäminen" ja "uudestisynnyttäminen", ja luoda niiden välille keinotekoinen ero. Tämän väärän erottelun pohjalta väitetään, että "uudestisiittäminen" tapahtuisi muka sanan ja "uudestisynnyttäminen" vasta kasteen kautta. Näin pyritään kiistämään ja torjumaan sanan voima synnyttää uudesti.
  • Oikeastaan "uudestisiittämisen" ja "uudestisynnyttämisen" keinotekoinen erottelu tekee asiallisesti sanan kautta tapahtuvasta "uudestisiittämisestä" tärkeämmän tapahtuman kuin kasteessa tapahtuvasta "uudestisynnyttämisestä", koska "uudestisiittäminen" on todellisen elämän alkamista, ja "uudestisyntymä" ainoastaan sen myöhempi tulos ja seuraus.

Edelleen huomaa tässä yhteydessä:

  • Raamattu puhuu sanan uudestisynnyttävästä voimasta. Ne kohdat selitetään pois opettamalla, että niissä yhteyksissä kasteen täytyy olettaa "jo sisältyväksi tuohon sanaan" ja että siksi sana ei synnytä uudestaan lainkaan. Lopputulos on siis aivan päinvastainen kuin mitä itse tekstissä sanotaan. Vaikka kasteen oletettaisiin perustellusti "jo sisältyväksi tuohon sanaan", siitä ei seuraa, että tekstin selkeä kirjaimellinen merkitys voidaan tykkänään kiistää.

    3. Apostolien teoissa puhutaan siitä, kuinka monet kuulijat uskoivat evankeliumin ja juuri siksi tahtoivat kasteelle. Huomaa tässä yhteydessä:

    • Verbi "uskoa" on kreikan kielessä yksi ja sama sana. Puhe kahdenlaisesta uskosta näissä yhteyksissä on täysin mielivaltaista. Silti sitä käytetään ja suositaan, jotta siten onnistutaan pitämään kiinni väittämästä, että evankeliumin uskoneet eivät todellisesti olisikaan uskoneet ennen kastetta. Niin selittämällä torjutaan jälleen kerran opetus saarnatun ja kuullun sanan voimasta synnyttää uudesti.

    4. Pyhän Hengen käyttämää kieltä ei kuulu kahlita meidän kielemme vajavaisuuksilla. Siksi uudestisyntymisen käsitettä ei kuulu ymmärtää ainoastaan yhtenä, kertakaikkisena tapahtumana. Huomaa tässä yhteydessä:

    • Käsitteet "syntymä", "kuolema" ja "ylösnousemus" kuvaavat meidän kielessämme kertakaikkisia tapahtumia. Näin ei kuitenkaan ole Kaanaan kielessä. Room. 6 opettaa, että kasteessa tapahtuva vanhan ihmisen kuoleminen ja uuden ihmisen ylösnouseminen ovat toistuvia tapahtumia. Siksi Vähässä Katekismuksessa Luther puhuu vanhan ihmisen päivittäisestä kuolemisesta ja uuden ihmisen päivittäisestä ylösnousemisesta. Edelleen Luther puhuu "Pyhän Hengen kieliopista". Sen kielen esikuvana ei ole meidän sanontatapamme vaan taivaallinen puhe, joka joskus poikkeaa meille tavanomaisesta ilmaisutavasta.
    • Luther yhdistää kirjoituksissaan tavan takaa kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen ja hengellisen ylösnousemisen. Asiallista eroa ilmausten välillä ei ole. Kyse on taivaallisen elämän alkamisesta (jatkumisesta) kristityssä. Esim. kuulussa Heidelbergin disputaatiossa Luther opettaa: "Syntyäkseen uudesti ihmisen on ensin kuoltava ja sitten noustava ylös Ihmisen Pojan kanssa." (§ 24, teesin selitys)

    5. Jumalan sana synnyttää uudesti, koska kyse ei ole pelkästään sanasta tai sanoista vaan persoonasta. Huomaa tässä yhteydessä:

    • Sana on tarkkaan ottaen "lihaksi tullut Sana" eli Kristus, Herra Jumala. Varmasti Kaikkivaltiaan itsensä saarnaamassa sanassa on voima synnyttää uudesti. On väärin tai jopa jumalatonta väittää jotakin muuta. Kristus on elämä itse. Hänen sanansa ovat "Henki ja elämä" (Joh. 6:63). Hänen kauttansa on luotu kaikki, mikä elää. Myös uusi luominen tapahtuu hänen sanansa kautta.

    Tähän lopetan nyt tämän pitkän selvityksen. Kiitos kärsivällisyydestäsi lukea loppuun asti! Mielestäni tämä asia oli ja on sen väärtti, jotta ei kukaan eksyisi näinä lopun aikoina.


    Kristuksen rikkaat lahjat

    Juhana Pohjola

    Oli hämmentävää lukea päätoimittaja Laaton räiskyvä kirjoitus (10/17) Matti Väisäsen kastekirjasta. Vielä kummallisemmaksi koko asetelma käy, kun muistaa, miten yhtäältä Väisänen on korostanut, että juuri Herännäislehdessä on opetettu oikein kasteen lahjasta ja velvoitteesta (Pyhä kaste kirkossa, 211), ja toisaalta rukoilevaisliike on lehtensäkin kautta oppinut tuntemaan Väisäsen Jumalan sanan arvovaltaa korostavana paimenena. Vieläkin vaikeammaksi keskustelun seuraaminen käy, kun tiedämme, että Laato opettaa kasteessa uudestisyntymistä ja Väisänen Kristuksen läsnäoloa Jumalan sanassa. Mikä siis jää veljien erimielisyydeksi?

    Nähdäkseni hengellis-teologisen kysymyksen ytimessä on, miten Jumalan sanan vaikuttavuus ja kasteen lahjan ainutlaatuisuus ovat yhtä aikaa voimassa? Laato kantaa huolta, että jos sanotaan uudestisyntymisen tapahtuvan vain kasteessa eikä myös julistetun sanan kautta, se olisi pois Jumalan sanan vaikuttavuudesta. Väisänen taas opettaa, että jos uudestisyntyminen voi tapahtua yhtälailla julistetun sanan kautta kuin kasteessa, se olisi pois kasteen kertakaikkisesta ja välttämättömästä lahjasta.

    Voisiko yksi tulokulma vaikeaan asiaan olla Kristuksen lahjojen erilaisuuden rikkaus? Kristus on läsnä kirjoitetussa ja julistetussa sanassa, kasteessa, ehtoollisessa ja synninpäästössä, mutta lahjat ovat erilaisia muodon, toistettavuuden ja sisällön suhteen vaikka jakavatkin samaa ristinhedelmää. Kristus ei ole säätänyt jotakin käsitteellistä sakramenttia tai "näkyvää Jumalan sanaa", vaikka sellaisia termejä voi käyttää. Jokaisella lahjalla on omat erityispiirteensä. Jumalan sanan vaikutuksesta leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri, mutta ehtoollista ei vietetä uskon saamiseksi tai uudestisyntymiseksi. Jumalan sanan julistuksessa Kristus on läsnä, mutta korvien kautta ei vastaanoteta verta ja ruumista. Eikö tämä sovellu myös kasteeseen? Jumalan sanan julistus tuo Pyhän Hengen ja vaikuttaa uskon kuulijassa, joka kuitenkin tarvitsee välttämättä uudestisyntymisen pesun kasteessa (Joh.3:5). Eihän ole olemassa kastamatonta kristittyä, koska usko ja kaste ovat välttämättömiä pelastukseen (Mark.16:16).

    Tämä Jumalan sanan ja kasteen lahjojen samanlaisuus ja erilaisuus näkyy hyvin helluntaina Pietarin saarnan jälkeen: "Kuin he nämät kuulivat, kävi se läpi heidän sydämensä, ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: te miehet, rakkaat veljet! Mitä meidän pitää tekemän? Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Ap.t. 2:37-38.) Saarna toi Pyhän Hengen vaikuttaman katumuksen ja uskon Kristukseen, mutta silti apostolit ohjaavat julkisella ja konkreettisella tavalla kasteessa vastaanottamaan Pyhän Hengen, jonka työlle on ominaista uudestisynnyttäminen. Käsittääkseni tämä ajatus on Väisänen opetuksen taustalla Jumalan sanan kautta sikiämisestä ja kasteessa syntymisestä sekä yhden uskon kaksinaisuudesta.

    Jumalan armonvälineiden erilaisuudesta ja ainutlaatuisuudesta opettaminen ei merkitse Jumalan sanan vaikuttavuuden ja Kristuksen läsnäolon kieltämistä, vaan päinvastoin Kristuksen säätämien ja Jumalan sanan vaikuttamien lahjojen rikkauden tunnustamista.

    Vuosia sitten kesäseurojen kirjapöydältä ostamani Svebiliuksen katekismus opettaa alkusivuilla: "Minkä tähden sinut kristityksi kutsutaan? Sen tähden, että minä olen kastettu nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, ja olen kasteessa päälleni pukenut Kristuksen, jonka minä uskon ja tunnustan Vapahtajakseni ja autuaaksi tekijäkseni." Tässä on sanottu kaikki selkeästi ja riittävästi. Voisiko tässä olla yhteisen kastepolun pää, kun niin monessa asiassa jo samaa tietä kuljetaan?

    Juhana Pohjola, pastori, TT

    Lähetyshiippakunta


    Veljien erimielisyydet

    Lyhyesti edellisen johdosta

    Timo Laato

    Kiitos, Juhana, palautteesta. Se on aina tervetullutta. Ajattelen, että useat lukijat panevat merkille suurella tyytyväisyydellä ja mielihyvällä huomiosi Herännäislehden kasteopetuksesta: Se on tähän asti sisältänyt raamatulliset ja luterilaiset painotukset. Uskon, että Jumalan armosta näin on jatkossakin.

    Vastinettasi lukiessa jään kummastelemaan esittämiäsi kysymyksiä. Toisaalta sitä varten kai olet ne nostanut esille. Pohdit heti alkuun, että mikä "jää veljien erimielisyydeksi". Kun olet itse lukenut Väisäsen kirjan ja kirjoja, vastaus lienee sinullekin syvässä sisimmässäsi päivänselvä. Lyhyesti: Väisänen hylkää moneen kertaan selvin sanoin luterilaisen puhdasoppisuuden. Samalla hän lyö kiilaa Lutherin ja puhdasoppisen luterilaisuuden väliin. Hän uskottelee lukijoilleen seuraavansa Lutheria, mutta murtaa uskonpuhdistuksen toisen eli Raamattua koskevan pääperiaatteen. Monet hänen selityksistään osoittautuvat karmean epäraamatullisiksi ja epäluterilaisiksi. Kysytkö siis, Juhana, yhä ihan vakavissasi, mikä "jää veljien erimielisyydeksi"? Minun vuorostani täytynee kysyä sinulta: Eikö sinun ja Matin väliin jää sitten mitään suurempia erimielisyyksiä?

    Sitten jo kyselet, "miten Jumalan sanan vaikuttavuus ja kasteen lahjan ainutlaatuisuus ovat yhtä aikaa voimassa". Tarjoat taas eräänlaista "sovittavaa" näkökulmaa minun ja Väisäsen opetuksiin, vaikka ne ovat kuin tuli ja vesi toisillensa. Mielestäni liikut lyhyessä vastineessasi melko yleisellä tasolla etkä sinä sitä tietä kulkies-sasi pääse kovin pitkälle.

    Seuraavaksi kyselet, "voisiko yksi tulokulma vaikeaan asiaan olla Kristuksen lahjojen erilaisuuden rikkaus". Nyt kirjoitat, että "Jumalan sanan vaikutuksesta leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri, mutta ehtoollista ei vietetä uskon saamiseksi tai uudestisyntymiseksi" ja että "Jumalan sanan julistuksessa Kristus on läsnä, mutta korvien kautta ei vastaanoteta verta ja ruumista". Näin tietysti on. Ei kai kukaan kiistä, mitä esität. Se luterilainen "tulokulma vaikeaan asiaan" (jonka sivuutat) on tämä: Jumalan sana on kaikki kaikessa. Myös ja erityisesti kaikissa sakramenteissa. Siksi jo sana synnyttää uudesti ja "näkyvällä tavalla" kasteessa. Siksi sana jo itsessänsä syöttää ja juottaa, mutta "näkyvällä tavalla" ehtoollisessa. Siksi sana sellaisenaan antaa synnit anteeksi ja "kuuluvalla tavalla" ripissä (ks. tarkemmin pääkirjoitus). Lahjojen erilaisuutta ei siis aidossa, puhdasoppisessa luterilaisuudessa kielletä, mutta niiden kaikkien yhdistävänä tekijänä on sana eli Kristus, Herra Kaikkivaltias. Lainatakseni luterilaisia Tunnustuskirjoja: "Augustinus on varsin sattuvasti sanonut sakramenttia näkyväksi sanaksi (verbum visible), koska silmät havaitsevat jumalanpalvelustoimituksen [tässä yhtä kuin kirkon pyhä toimitus tai sakramentti]; se on kuin sanan kuvaus, joka ilmaisee samaa kuin sanakin. Kummankin vaikutus on siis sama." (Augsburgin tunnustuksen puolustus kohta 13:5, Koskenniemen käännös s. 169).

    Kirjoitat tässä yhteydessä, että "Kristus ei ole säätänyt jotakin käsitteellistä sakramenttia". Siinä olet aivan varmasti oikeassa, vaikka en tiedä, kuka vastustamaasi ajatusta on opettanut. Lisäksi mainitset, että Kristus ei ole säätänyt myöskään "näkyvää Jumalan sanaa". Siitä olen jo eri mieltä. Luterilaisessa teologiassa "näkyvä Jumalan sana" ymmärretään sakramentiksi. Ne eivät tietenkään ole mitään ihmiskeksintöä. Kristus on ne säätänyt.

    Edelleen kysyt, eikö esittämäsi ajatus Jumalan lahjojen rikkaudesta "sovellu myös kasteeseen". Kirjoitat sitten jatkoksi, että "Jumalan sanan julistus tuo Pyhän Hengen ja vaikuttaa uskon kuulijassa, joka kuitenkin tarvitsee välttämättä uudestisyntymisen pesun kasteessa (Joh. 3:5)". Jos tässä todella tarkoitat, mitä kirjoitat, niin silloin puhut Jumalan sanan voimasta synnyttää uudesti eli "vaikuttaa uskon kuulijassa", joka juuri siksi haluaa myös kasteen "näkyvän sanan" kautta tulla uudestisyntymisen pesusta osalliseksi. Epäilen silti vahvasti sinun tarkoittavan Väisäsen tavalla, että tuo Jumalan synnyttämä usko kuulijassa ei ole mitään "todellista" uskoa (vaikka se on Pyhän Hengen vaikuttamaa) vaan jotain muuta. Ethän sinä missään sanoudu irti yhdestäkään Väisäsen opetuksesta, vaan päinvastoin hyväksyt hänen (epäraamatullisen ja epäluterilaisen) puheensa uskon kaksinaisuudesta. Etkö voisi selvyyden vuoksi "kirjoittaa auki", miten oma käsityksesi eroaa (jos yleensä lainkaan) Väisäsen vastaavista?

    Viittaat tässä yhteydessä lyhyesti kohtaan Joh. 3:5. Samoin tekee Väisänen eri yhteyksissä. Silti ei hän etkä sinäkään mainitse Lutherin tarkkaa selitystä, jonka mukaan "vedestä ja Hengestä syntyminen" ei puhu ainoastaan kasteesta vaan "saarnasta ja kasteesta". Jumalan sanan saarna synnyttää todellisen uskon, ja kasteen näkyvän merkin kautta se vahvistetaan. Voit mielihyvin tarkistaa tämän omasta Kirkkopostillastasi (tai lukea lyhyen yhteenvedon siitä tämän lehden pääkirjoituksesta).

    Vielä kirjoitat omassa vastineessasi myöhemmin, että "saarna toi Pyhän Hengen vaikuttaman katumuksen ja uskon Kristukseen, mutta silti apostolit ohjaavat julkisella ja konkreettisella tavalla kasteessa vastaanottamaan Pyhä Hengen, jonka työlle on ominaista uudestisynnyttäminen". Jälleen jos todella tarkoitat, mitä kirjoitat, niin silloin tunnustat tässä Jumalan sanan voiman synnyttää uudesti, ts. tuoda "Pyhän Hengen vaikuttaman katumuksen ja uskon Kristukseen". Mutta koska sitten jo heti seuraavassa lauseessa viittaat taas Väisäsen täysin keinotekoiseen erotteluun "uudestisikiämisen" ja "uudestisyntymisen" välillä sekä hänen näkemykseensä uskon kaksinaisuudesta, et voi tarkoittaa "todellista" uskoa Kristukseen, vaan jotakin aivan muuta. Kirjoitat tavalla, joka itselle tuo mieleen lähinnä monet ekumeeniset raportit ja katsaukset, jossa vakavat erimielisyydet peitetään sanahelinällä ja sekavalla käsitteellisellä sotkulla. Siten pyritään oman kuulija- ja lukijakunnan mielenvaltaukseen. Älyllisesti se on äärimmäisen epärehtiä.

    Väisäsen keinotekoisesta erottelusta "uudestisikiämisen" ja "uudestisyntymisen" välillä sekä "uskon kaksinaisuudesta" voit lukea enemmän pääkirjoituksesta. Jos se ei auta ensi hätään, luulen, että joudun kirjoittamaan molemmista raamatullista ja luterilaista opetusta lähitulevaisuudessa. Siinä Jumala minua auttakoon.

    Lopuksi kysyt rakentavassa hengessä, voisiko rukoilevaisuudelle kallis ja rakas Svebiliuksen katekismus "olla yhteisen kastepolun pää, kun niin monessa asiassa jo samaa tietä kuljetaan". Lainaat siitä hyvän ja lyhyen otteen. Toteat sitten, että siinä onkin "sanottu kaikki selkeästi ja riittävästi". Luettuani vastineesi en ole tästä enää ollenkaan varma. Toistan, että et ole sanoutunut irti yhdestäkään Väisäsen epäraamatullisesta ja ei-luterilaisesta opetuksesta. Lisäksi kirjoitat välillä varsin epäselvästi - etten sanoisi jopa eksyttävästi. Mitä silloin tarkoittaa viittauksesi puhdasoppisen luterilaisuuden lä-pitunkemaan Svebiliuksen katekismukseen?

    Päätän oman kirjoitukseni viittaamalla sinun alussa esittämääsi kysymykseen. Hämmästelit, mikä "jää veljien erimielisyydeksi". No, ihan sitä samaa kysyn minäkin sinulta: Mikä jää sinun, yhden tunnustuksellisen järjestön johtavan teologin, ja saman järjestön emerituspiispa Matti Väisäsen erimielisyydeksi? Hänen opetuksensa uskonpuhdistuksen Raamattua koskevasta pääperiaatteesta ei mitenkään tai millään mittarilla mitattuna edusta tunnustuksellista luterilaisuutta. Se on tosiasia. Miten sinä siis puolustat tässä tilanteessa luterilaista puhdasoppisuutta? Lakaistaanko veljien erimielisyydet ns. maton alle ja luodaan tilalle "hyvä veli" -verkosto, jossa ongelmat nähdään muualla, mutta ei omassa ryhmittymässä? Kuten huomaat, nyt on minun vuoroni esittää kysymykset sinulle.




  • Sivuja päivitetty viimeksi 28.11.2017
    Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com