Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
5/18
6/18
7/18
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 6/18

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Uskon menettäminen tahallisten syntien takia

Timo Laato, päätoimittaja

Raamatun perusteella luterilaisuudessa on opetettu yksinkertaisen selkeää oppia pelastuksesta: se tapahtuu Jumalan armosta Jeesuksen tähden uskon kautta. Siitä on pidetty kiinni kaikkina aikoina sekä kaikissa tilanteissa. Samanaikaisesti on opetettu, että usko saatetaan menettää ns. tahallisten syntien takia. Mistä silloin on oikeastaan kysymys?

Luterilaiset Tunnustuskirjat opettavat tarkasti:

”Moni luulee näet olevansa uskossa, vaikka onkin kuolleen uskon eli kuvitelman vallassa, parannusta ja hyviä tekoja tekemättä. Sellainen pitää mahdotonta mahdollisena, sitä nimittäin, että sydämessä asuu samalla kertaa sekä oikea usko että paha aikomus jatkaa synnin harjoittamista. Tai sitten hän luulee, että ihminen voi olla tosi uskossa, vanhurskas ja autuas ja pysyä sellaisena sekä olla samalla kertaa lahon, hedelmättömän puun kaltainen, uskosta kun ei kasva mitään hyviä hedelmiä. Ihminen voi luulla uskovansa, vaikka hän vastoin omaatuntoaan jatkaa synnin harjoittamista tai antautuu uudestaan ehdoin tahdoin sellaiseen syntiin. Kaikki tämä on kuitenkin valhetta ja petosta.” (Yksimielisyyden Ohje, SD 4:15)

"Muutamat näet kuvittelevat, että kerran saatua uskoa, vanhurskautta ja pelastusta ei voi menettää, ei edes ehdoin tahdoin pahassa aikomuksessa syntiä ja pahoja tekoja tekemällä. Vaikka kristitty julkeasti ja häpeämättä elää pahojen himojensa mukaan, vastustaa Pyhää Henkeä ja vastoin omaatuntoaan vakain tuumin antautuu synnin valtaan, hän heidän mielestään yhtä kaikki säilyttää uskon, Jumalan armon, vanhurskauden ja pelastuksen. Tämän turmiollisen harhakuvitelman torjumiseksi on uskosta vanhurskautetuille kristityille ahkerasti ja vakavasti tähdennettävä muuttumattomasti totena pysyviä jumalallisia uhkauksia, vakavia nuhteita ja varoituksia. Nämä sanat on usein toistettava ja painettava mieleen: 1. Kor. 6:9 s.: Älkäät eksykö; ei huorintekiäin, eikä epäjumalten palvelijain, jne. pidä Jumalan valtakuntaa perimän. Vrt. Gal. 5:21. Ef. 5:5: Sillä se te tietäkäät, ettei yksikään huorintekiä, taikka saastainen, eli ahne, joka epäjumalan palvelia on, ole Kristuksen ja Jumalan valtakunnan perillinen. Room. 8:13: Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman. Kol. 3:6: Joidenka tähden Jumalan viha epäuskoisten lasten päälle tulee.”  (Yksimielisyyden Ohje, SD 4:31)

Miten tällainen opetus on käsitettävä jokaisen kristityn omassa kilvoituksessa? Se on otettava vakavana ja tarpeellisena varotuksena ja kehotuksena. Missään tapauksessa sitä ei pidä hylätä muka ”(liian) lakihenkisenä opetuksena”. Seuraavassa joitain ajatuksia avatun Raamatun ääreltä tämän asian ymmärtämiseksi. *

    *
  1. Synneillä ja katumattomuudella me totisesti ansaitsemme kadotuksen, mutta silti ei samanaikaisesti ole totta vastakkainen väite eli että hyvän tekemisellä me muka ansaitsisimme autuuden. Iankaikkinen pelastus lahjoitetaan yksin Jumalan armosta. * *
  2. Synti kuin synti vie kadotukseen, ellei sitä saa uskoa anteeksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä. Siksi syntien erottelu pieniin ja suuriin synteihin ei ole ratkaisevaa. ”Pieni kivi menee pohjaan yhtä lailla kuin iso kivi.” Sitä paitsi me emme ole syypäitä vain suuriin ja pieniin synteihin, vaan me itse olemme läpikotaisin turmeltuneita syntisraukkoja. * *
  3. Kiusattuna oleminen ei sellaisenaan ole yhtä kuin synti. Heprealaisepistolahan todistaa Jeesuksesta, että hän oli kaikissa kiusattu niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15). * *
  4. Meissä tosin kiusattuna oleminen synnyttää nopeasti erilaisia intohimoja, vääriä ajatuksia tai suoranaista jumalanpilkkaa, vaikka emme niihin “ulkonaisesti” lankeaisikaan elääksemme niiden mukaan. Tietysti jo tuollaiset pahan tahtomme ailahdukset ja liikkeet ovat syntiä, kuten vuorisaarnan opetus 5. ja 6. käskystä paljastaa (Matt. 5:21-32). * *
  5. Kiusausten helle ajaa meidät armolähteen luo hakemaan sielullemme virvoitusta. Näin me pysymme lähellä Jeesusta. Emme uskalla erkaantua hänestä. Kiusauksen tarkoitus on varjella meitä omahyväisyydestä, harjoittaa uskoamme ja kiinnittää katseemme meidän edestämme ristiinnaulittuun Vapahtajaan Kristukseen. Hänessä meillä on ”lunastus hänen verensä kautta, nimittäin syntein anteeksiantamus, hänen armonsa rikkauden jälkeen” (Ef. 1:7). * *
  6. Evankeliumi opettaa, että Jeesuksen tähden saat uskoa anteeksi kaikki syntisi: sekä pienet että suuret ja lisäksi koko syntiturmeluksesi. Anteeksiantamus on ansaittu sinulle Golgatan ristillä jo ennen kuin sitä edes tiesit tarvitsevasi tai osasit pyytää. * *
  7. Kristittyä kiusaava synti ei siis ole yhtä kuin hallitseva synti, joka pääsee estoitta hallitsemaan hänen elämäänsä. Luther opetti: “Sen tähden ei kukaan voi välttää kiusausta. Mutta jokainen saattaa kuitenkin suojella itseään ja kärsimyksissään kääntyä Jumalan puoleen häntä rukoilemalla ja avukseen huutamalla. Niinpä voimmekin eräästä vanhasta kirjasta lukea esivanhemmistamme, miten eräs nuori veli rukoilee vapautuakseen kiusaavista ajatuksistaan. Silloin vanha luostari-isä vastaa: ‘Rakas veljeni, et voi estää lintuja lentämästä ilmassa pääsi päällä, mutta voit hyvinkin estää niitä rakentamasta pesäänsä hiuksiisi.’ Näin ollen emme, kuten pyhä Augustinus sanoo, voi välttää ahdistusta ja kiusausta, mutta Jumalaa rukoilemalla ja häntä avuksemme huutamalla voimme kylläkin puolustautua.” * *
  8. Kristitty voi langeta ja Jumalan armoon turvautumalla nousta jälleen lankeemuksestaan. On eri asia, jos hän lankeaa jääden katumattomana makaamaan lankeemukseensa. Tai jos hän lankeaa ja jatkaa synnissä elämistä sen jälkeen palaamatta enää armon lähteelle. * *
  9. Synnissä eläminen ei tarkoita sitä, että kristitty joutuu taistelemaan jotain syntiä vastaan toistuvasti ja väliin kamppailunsa jopa häviten. Esimerkiksi eräs kristitty kertoi, kuinka vaikeaa hänen oli päästä eroon kiroilemisesta heti kääntymyksensä jälkeen. Tietysti kyse voi olla myös jostain muusta synnistä. Silloin on hyvä muistaa: ’Sotaa ei ole hävitty, niin kauan kuin taistelu jatkuu.’ Synnissä elämiseen liittyy synnin puolustelu ja sen hyväksyntä eli katumattomuus. * *
  10. Syntiä tehdessämme me sangen usein rakastamme sitä syntiä, jota teemme, sillä meidän turmeluksemme koskee myös ja ennen muuta meidän mielihalujamme tai tahtoamme. Tämä synnin rakkaus ahdistaa ja vaivaa meitä kristittyinä. Tuosta syystä C. O. Rosenius opastaa meitä kysymään itseltämme, rakastammeko sitä, että rakastamme syntiä. Se on juuri se kaikkein ratkaisevin kysymys. Eihän kristitty toivo mitään enempää kuin sitä, että hän vihdoin vapautuisi synnin rakkaudestaan ja oppisi rakastamaan Jumalaansa yli kaiken. Niin emme mekään (uuden ihmisen puolesta) rakasta sitä, että me (vanhan ihmisen puolesta) rakastamme syntiä. * *
  11. Kääntymyksessä kristityn tahto on vapautettu palvelemaan Jumalaa. Hänen ei ole enää pakko totella syntisen luontonsa turmeltuneita haluja ja himoja, vaikka ne häntä jatkuvasti ahdistavat. Siksi kenenkään ei pidä uskotella itselleen eikä uskoa perkeleen valhetta, että ”oman turmelukseni tähden en pysty tekemään vastarintaa synnille ja siksi minun on annettava aina periksi kaikille himoilleni”. Luterilaiset Tunnustuskirjat opettavat hyvin: ”Niin pian kuin siis Pyhä Henki sanalla ja pyhillä sakramenteilla on meissä aloittanut työnsä, uudesti synnyttämisen ja luomisen, siitä seuraa varmasti, että me voimme ja meidän tulee olla Pyhän Hengen voimalla mukana vaikuttamassa, vaikka olemme vielä kovin heikkoja (…).” (Yksimielisyyden ohje, SD 2:65) * *
  12. Myötävaikutus pyhityksessä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kristitty ja Jumala toimisivat kuin ”tasavertaisina kumppaneina” yhdessä, vaan sitä että kristityn oma vaikutus on täydellisesti Jumalan vaikutukselle alistettu. Luterilaiset Tunnustuskirjat huomauttavat: ”Sitä vastoin ei jumalallista totuutta loukkaamatta mitenkään voida suostua sellaiseen tulkintaan, että kääntynyt ihminen toimisi Pyhän Hengen rinnalla, niin kuin hevospari vetää vaunuja.” (Yksimielisyyden ohje, SD 2:66) * *
  13. Pyhitys (niin kuin vanhurskauttaminen) toteutuu meissä aina ainoastaan armonvälineitten eli sanan ja sakramenttien kautta. Se ei tapahdu koskaan ihmisen omassa voimassa. * *
  14. Pyhityksessä vanha ihminen ei tule paremmaksi vaan nimenomaan kuoletetuksi enemmän ja enemmän. Vanha ihminen ei koskaan jalostu eikä kaunistu. Siksi se kuuluu ristiinnaulita. Vasta viimeisenä päivänä se kokonaan haudataan. Siksi älä jää katsomaan vanhaa ihmistäsi. Se on rumaa katseltavaa. Kiinnitä katseesi aina Kristuksen, rakkaaseen Vapahtajaasi. * *
  15. Pyhityksessä me opimme tuntemaan oman sisimpämme yhä turmeltuneempana, vaikka ulkonaisesti onnistuisimme siistimään vaellustamme kuinka paljon tahansa. * *
  16. Siksi pyhitys on myös ”syvenevää synnin ja armon tuntoa”. * *
  17. Pyhitys ei koskaan johda synnittömyyteen täällä ajassa vaan vasta taivaassa.

Nämä ajatukset johdattakoot meistä jokaisen tarpeelliseen itsetutkisteluun. Mitään todellista itsetutkistelua ei ole ohi Kristuksen ja hänen rakkautensa. Sillä vain hänen luonaan meillä on hyvä olla. Syntisinä, mutta vanhurskautettuina.




Sivuja päivitetty viimeksi 27.7.2018
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com