Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
2/17
3/17
4/17
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 3/17

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Kristus "kaikki kaikessa"

Timo Laato, päätoimittaja

Raamattu tekee hyvin selväksi lukijallensa, että yksin Kristus on kaiken keskus. Hän on seurakunnan pää ja se, joka "kaikki kaikissa täyttää" (Ef. 1:22-23). Tämä ajatus nousee esiin monella tavalla eri yhteyksissä. Seuraavassa jotain pientä tästä.

Galatalaiskirjeessä korostetaan Vanhaan Testamenttiin liittyen, että Jumala antoi kaikkia kansakuntia koskevan siunauksensa lupauksen Abrahamille ja hänen siemenelleen. Lisäksi painotetaan selvääkin selvemmin, että tämä yksi ja ainoa siemen on Kristus (3:16). Paavali on siis ymmärtänyt alkukielen käsitteen "siemen" ainakin ensisijaisesti yhtä yksilöä eli Messiasta tarkoittavaksi ilmaukseksi. Hänen käännösratkaisunsa mukaisesti pitäisi Kirkkoraamatussa kyseiset kohdat yhä kääntää. (Tässä suhteessa KR 1992 on epäonnistunut pahoin.) Kannattaa silti panna merkille, että ei Paavalilta loppujen lopuksi ole jäänyt huomaamatta heprean käsitteen "siemen" kollektiivinen eli yhteisöllinen merkitys. Vähän myöhemmin samassa Galatalaiskirjeen kolmannessa luvussa hän nimittäin opettaa, että kaikki kastetut ja uskovat kuuluvat Kristukselle ja Kristukseen. Juuri Kristuksen ruumiin jäseninä he ovat sanatarkasti käännettynä "yksi" (eivätkä pelkästään "yhtä") hänessä. Siksi he ovat hänessä se Abrahamin siemen, jolle lupaukset on annettu (3:27-29, vain Biblian käännös tekee täyttä oikeutta tekstin perusteluille). Näin Abrahamista on tullut kaikkien uskovien (sekä juutalaisten että pakanoiden) isä (Room. 4:16). Hänen siementänsä eivät ole vain hänen ruumiilliset jälkeläisensä, vaan myös ne, jotka tulevat hänen jälkeläisikseen liittymällä hänen jälkeläiseensä, Messiaakseen. Hänen siemenensä on siten Kristus ja myös kaikki Kristukseen ja Kristuksessa uskovat. Yksilö- ja yhteisökeskeinen tulkinta sulautuvat toisiinsa.

Myös toisessa suhteessa Paavalin opetus etenee kielen mahdollisuuksia hyväksi käyttäen. Etenkin heprean (ja aramean) moni-ilmeisyys ja laaja-alaisuus nousevat tärkeäksi tekijäksi. Vanhassa Testamentissa käsitteellä "siemen" on tunnetusti hyvin värikäs merkityskirjo eri vivahteineen. Se voi ensinnäkin tarkoittaa siemenen itämisen hetkeä eli kylvöaikaa. Se voi toiseksi tarkoittaa myös kylvettävää siementä, varsinaista kylvöä. Kolmanneksi se voi edelleen tarkoittaa puitavaa siementä, toisin sanoen sadonkorjuuta. Itse asiassa koko maatalouden "sykli" kylvöstä sadonkorjuuseen sisältyy käsitteeseen "siemen". Jotakin näistä kielen suomista edellytyksistä heijastuu 1. Korinttolaiskirjeen 15. luvun todisteluketjussa. Siinä ylösnousseesta Kristuksesta puhutaan "esikoisena" kuoloon nukkuneista tai tarkemmin ilmaistuna "uutislyhteenä" niiden joukosta, jotka ovat kuolleet (jae 20). Kielikuva on juutalainen. Se viittaa keväisen ohrasadon ensimmäisiin lyhteisiin, jotka tuotiin Jerusalemin temppeliin sapatin jälkeisenä päivänä eli sunnuntaina pääsiäisen aikaan (ks. 3. Moos. 23:5-14). Näin ollen Kristus on Abrahamin varsinainen siemen, joka elämäntyönsä täysin täyttäneenä kylvetään maan poveen ja joka nousee ylösnousemuksen aamuna maan uumenista. Hän on onnistuneen sadonkorjuun ensi airut, joka kuuluttaa riemullisen ja taivaallisen sadonkorjuujuhlan tuloa. Hänessä yhdistyy autuuden koko "kiertokulku" alusta loppuun asti. Hän on kaikkena kaikessa ja kaikissa. Ei ole muuta pelastusta kuin hän. Kerran viimeisenä päivänä häneen uskovat nousevat hänen laillaan ylös haudoistaan "kirkastettuina" ilman synnin turmelusta. He saavat periä iankaikkisen elämän ansiotta sen "siemenen" tähden, joka ravitsi heitä heidän taivasmatkallansa. Kristus Abrahamin siemenenä on syvimmässä mielessä myös se siemen, josta jauhetaan ehtoollisen leipä ja joka ruokkii nälkäiset syntiset jumalallisen armon hyvyyksillä.

Itse asiassa Roomalaiskirjeen 9. luvussa Paavali tekee selkoa Raamatun pelastushistorian pääpiirteistä lähtien liikkeelle siitä kysymyksestä, ketkä voidaan lukea Aabrahamin todelliseksi "siemeneksi" (jakeet 6-8). Sitten hän käy lyhyesti läpi juutalaisten patriarkkojen elämänvaiheita (jakeet 6-13). Siinä hän osoittaa, kuinka Jumalan kerran antama lupaus kulkee pyhänä perintönä sukupolvelta toiselle tarkentuen ensin Iisakin, sitten Jaakobin jälkeläisiä koskevaksi ennustukseksi. Todisteluketju noudattaa aika hyvin Raamatun omaa järjestystä: ensin viitataan 1. Mooseksen kirjaan, sitten 2. Mooseksen kirjaan ja lopuksi - ja vähän siinä välissäkin! - profeetallisiin kirjoituksiin. Aivan viimeiseksi lainataan Jesajan kirjan kohtaa 1:9, jossa Herra Sebaot ilmoittaa säästävänsä "siemenen" Israelille (jae 29). Se pieni, vähäinen joukko oppii panemaan toivonsa siihen yhteen ja ainoaan siemeneen, joka on juutalaisten oma Messias. Näin koko pelastushistoria huipentuu häneen!

Siten apostoli Paavali on kehitellyt yhtä keskeistä vanhatestamentillista ajatusta johdonmukaisesti eteenpäin ja tutkinut kaikkia kirjoituksia järjestelmällisesti nimenomaan siitä näkökulmasta käsin. Hän on toisin sanoen seurannut Vanhan Testamentin punaista lankaa. Se alkaa jo paratiisissa kuullusta lupauksesta siitä "vaimon siemenestä", joka polkee rikki käärmeen pään (1. Moos. 3:15). Se jatkuu aina täyttymykseen hetkeen asti, kun luvattu Messias saapuu. Kyse ei ole jostain isosta määrästä erilaisia irrallisia yksityiskohtia, vaan yhdenmukaisesta kertomuksesta, joka jatkuu maailman loppuun saakka. Näin Uusi Testamentti lukee ja tulkitsee Vanhaa Testamenttia.






Olet lehden lukija (11.2.04 lähtien).



Sivuja päivitetty viimeksi 22.4.2017
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com