Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
11/19
12/19
1/20
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 12/19

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Joulurauhaa rauhattomuuden keskellä

Timo Laato, päätoimittaja

Jouluna toivotetaan rauhaa. Rauhanruhtinas syntyy. Enkelit laulavat: Maassa rauha! Suomen Turusta julistetaan joulurauha Brinkkalan parvekkeelta. Kodit hiljentyvät kuuntelemaan. Yhteiskunta melkein pysähtyy.

Tuo kaikki on totta vuosi vuoden jälkeen. Ja kuinka hyvältä se tuntuu aina uudestaan! Joulun perinne elää. Siihen on lupa tarttua. Siitä saa nauttia.

Raamatun kertomukset ja kirkkovuoden joulupyhät kertovat sitten myös juhlan toisen ja toisenlaisen puolen. Sen vakavamman. Kääntöpuolen.

Jo toinen joulupäivä, tapaninpäivä, puhuu Stefanuksesta. Ensimmäisestä kristitystä marttyyristä. Hänet kivitettiin kuoliaaksi, koska hän uskoi tuohon Jeesukseen, joulun lapseen. Siitä hän maksoi omalla hengellään. Ja mielellään maksoikin. Hän pääsi taivaaseen. Rauhanruhtinaansa luokse.

Sitten neljäs joulupäivä muistuttaa samasta aiheesta. Sitä ei enää vietetä yleisesti yhteiskunnassamme. Eikä kirkossakaan. Lienee liian arkaa, jopa raakaa. Silloin muistetaan niitä lapsia, pienokaisia, jotka tapettiin ilman syytä, syyttöminä. Syyksi silti riitti, että oli syntynyt samassa paikassa ja samoihin aikoihin kuin Jeesus. Muuta ei sitten tarvittukaan.

Juuri tällaista joulua me vietämme. Kuitenkin ns. muutettavat muuttaen eli ulkonaiset olosuhteet muuttuen. Muuten samana pysyen. Ei sitten mitään uutta auringon alla. Vaikka täällä Pohjolassa tuo aurinko tuskin paistaa jouluna senkään vertaa.

Jouluna ja joulurauhaa juhlistaessamme meillä on syytä kunnioittaa niiden lasten muistoa, jotka eivät saaneet syntyä tänne meidän keskuuteemme kuten Jeesus. Ne, jotka hätääntyivät äitinsä kohdussa, kun kylmä, tunteeton skalpelli tai mikä lie tuhosi heidän elämänsä. Olisi ollut lottovoitto syntyä Suomeen. Maahan, jossa on vaurautta ja rikkautta. Täällä, jossa on isiemme ja äitiemme kirkko. Jossa heidät olisi kastettu Jumalan lapsiksi. Jossa heillä olisi ollut tulevaisuus ja toivo. Mitä heillä vielä olisikaan ollut edessä päin? Levätkööt he rauhassa. Tai kuten nykyään monesti sama asia sanotaan modernisti englanniksi kutakuinkin samaa tarkoittaen: ”Rest in pieces.”

Raamatussa kirjoitetaan tästä jotenkin tähän tapaan: ”Raumassa on ääni kuulunut, suuri valitus, itku ja iso parku: Rakel itkee lapsiansa, ja ei tahtonut itseänsä antaa lohduttaa, ettei heitä ole.” Muuallakin tuota itkua ja parkua kuullaan. Itkua, parkua jatkuvaa. Oletko enää maamme armahin, Suomenmaa?

Tämän joulun joululahjaksi saimme kristilliseltä esivallalta kiellon järjestää koulun joulujuhlaa syntymäpäiväsankarin kotona, kirkossa. Jos juhlaa juhlitaan muualla, ei silloinkaan päivänsankaria saa juuri mainita juhlapuheissa. Vanhasta muistista voi vetäistä jouluvirren. Menneen kulttuurin ylläpitämiseksi. Ne lapset, jotka saivat syntymisen armon, heiltä riistetään nyt se kaikkein kallein. Nimittäin elämisen arvoinen elämä. Sehän on iankaikkinen elämä. Eikä mikään muu.

Vielä tänäkin jouluna sytytellään vainovalkeita. Heitellään kiviä niin, että taas kerran räsähtää. Päivi Räsästä vastaan ollaan nostamassa syytettä. Yritetään joka tapauksessa. Tuomion sanoja luetaan. Tuo nainen kun sattui lukemaan ääneen Raamatusta, mitä siinä on luettavissa. Ja kirjoitti sen vielä paperille (tai kai pitää nykyään sanoa: blogiinsa). Sana tuli lihaksi tuolloin ensimmäisenä jouluna. Nytkö sana tulee tuomioksi jouluna 2019 Herran vuonna? On se onni, että tuomiopäivä tulee. Päiveistä parhaimmalle tuo on varmasti se päivistä parhain. Ellei ennen, niin viimeistään silloin hän saa ihan oikeaa oikeutta. Muistattehan? Kunnioituksesta Stefanusta kohtaan Jeesus, Jumalan Poika, joka muuten istuu Kaikkivaltiaan Jumalan oikealla puolella, nousi oikein seisomaan vastaanottaakseen luoksensa ensimmäisen veritodistajan.

Mahdoinkohan jo onnistua pilaamaan joulutunnelmasi tällä kirjoituksella? Kun kerroin sinulle totuuden. Ei siis ”hyvä, lämmin hellä” ole ”mieli jokaisen”. Ei vaikka kuinka laulettaisiin. Elämme maailmassa, jossa joulurauha on kaukana monesta sydämestä. Valitettavasti. Näin se on ollut. Näin se tulee olemaan. On aika herätä väärästä rauhasta. Yhtä lailla jouluna osataan huutaa: ”Rauha, rauha!” Eikä rauhaa ole. Tämä se sanotaan Raamatussa. Sitä on yhä uskottava. Ei ensimmäisenäkään jouluna ollut rauhaa. Ja kylläpäs! Silti oli rauha, oikein syvä rauha olikin. Niin on yhä edelleen.

”Sodan perästä on rauha.” Näin lauletaan seuroissa. Varmasti pitää paikkansa. Taivaassa ei enää sodita. Ei siellä vuoda kyyneleet. Murheet ovat poissa. Sellaista joulun rauhaa Rauhanruhtinaan kanssa, hänen luonaan! Oi sitä autuutta.

Mutta on sitä sodassakin rauha. Vaikka ei uskoisi. Jaan yhden Raamatun jakeen ikään kuin selitykseksi. Kuningas Daavid kysyi kerran, kuinka sota menestyy (2. Sam. 11:7). Itse asiassa hän kysyy hepreaksi sodan shalomista eli rauhasta sodan keskellä. Se toteutuu silloin, kun oma puoli on voitolla ja voittaa. Jeesus puhui samasta: ”Maailmassa on teillä tuska, mutta olkaa hyvässä turvassa, minä voitin maailman.” Juuri siksi hän lupaa edellä: ”Näitä olen minä teille puhunut, että teillä minussa rauha olisi” (Joh. 16:33). Tämä on sitä todellista joulurauhaa rauhattomana aikana!

Siksi saan itseni ja koko toimituskunnan puolesta toivottaa joka kotiin iloista ja rauhaisaa joulua!

”Sillä meille on lapsi syntynyt,
ja poika on meille annettu,
jonka hartioilla herraus on,
ja hänen nimensä kutsutaan
… Rauhan päämies.”

(Jes. 9:5)




Sivuja päivitetty viimeksi 21.1.2020
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com