Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
7/17
9/17
10/17
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 9/17

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Mitä ajatella islamista?

Pohdintaa Turun terrori-iskun jälkeen

Timo Laato, päätoimittaja

Seuraava pääkirjoitus ottaa kantaa hyvin ajankohtaiseen kysymykseen, joka vaatii perusteellista käsittelyä. Teksti on laajennettu ja muokattu versio Herännäislehdessä aikaisemmin julkaistuista artikkeleista. Lisäksi viittaan Herännäislehden tämän vuoden toukokuun pääkirjoitukseen "Jihad - toisenlainen näkökulma" (ss. 3-4). Siinä kerrotaan islamilaisen terrorismin synnystä ikään kuin yrityksenä sovittaa omat syntinsä, joihin länsimainen paheellinen elämäntapa on monet muslimit langettanut. Heille me kristityt saamme julistaa, että Kristus on kuollut kaikkien edestä Golgatalla, eikä enää kenenkään muun ikinä tarvitse kuolla ansaitakseen siten pääsyn paratiisin iankaikkiseen iloon.

Aluksi

Islam on jo noussut merkittäväksi tekijäksi Euroopassa. Nyt se tekee tuloansa Suomeen. Mitä ilmeisimmin se tahtoo tulla jäädäkseen tänne. Kristittyinä me joudumme pohtimaan, kuinka kohtaamme islamin asettaman haasteen. Ehdottomasti tärkeintä on rakastaa lähimmäistämme ihonväristä tai uskonnosta riippumatta ja julistaa hänelle evankeliumia. Näinhän tosi kirkko toimii aina ja kaikkialla. Miksi ei siis nyt täällä koti-Suomessa muslimien keskellä? Lisäksi me välttämättä tarvitsemme jotain perustietoa menneestä historiallisesta ja nykyisestä modernista kehityksestä. Vallalla on aika paljon tietämättömyyttä erityisesti islamia koskien.

Hyvät tavat kunniaan!

Aivan ensimmäiseksi on korostettava sitä yksinkertaista ohjetta, että toisen uskoa ei saa pilkata. Ei hyviä käytöstapoja kuulu unohtaa, kun siirrytään puhumaan toisen uskonnosta. Länsimainen roskakulttuuri on tottunut vetämään lokaan aivan kaiken, myös kaikkein pyhimmät arvot. Samalla se on täysin sokea niille sairaalloisille vaikutuksille, jotka sen vaikutuksesta jäytävät ja murentavat koko yhteiskuntaamme. Moraalinen rappio ja suoranainen romahdus näkyy ja kuuluu ympärillämme. Siksi ei ole mitään syytä ivata ja ilkkua islamin kustannuksella. Oma takapihamme kaipaisi pikemmin pikaista siivoamista ja etupihallemmekin on kertynyt kammottava määrä erilaista roinaa. Se olisi tarpeen kärrätä pois ennen kuin rupeaa maailmanparantajaksi.

Lehdistön ja tiedottamisen vastuu

Tässä mielessä taannoinen keskustelu Tanskassa julkaistuista Muhammedia koskevista pilakuvista osoitti syvää tietämättömyyttä uskonnollisista arvoista ja törkeää piittaamattomuutta lähimmäisenrakkaudesta. Mikä toiselle on pyhää, ei koskaan saisi olla leikin - vielä vähemmän ivan tai pilkan - asia. Totuuden nimessä on kuitenkin muistutettava, että samaa periaatetta kuuluu yhtä lailla noudattaa islamin valta-alueilla. Aika usein juuri muslimimaissa halveksitaan kristinuskoa ja juutalaisuutta julkisissa tiedotusvälineissä lähes estotta. Räikeimpänä esimerkkinä nousee esiin Iranin edellinen presidentti Mahmud Ahmadinejad, joka päästää suustaan vähän mitä sattuu. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lähi-idässä Hitlerin kunnioitus on jo niin yleistä, että voitaisiin perustellusti puhua jopa arabialaisesta uusfasismista. Häntä kutsutaan kunnianimellä Haidax ("Leijona"). Juutalaisten kärsimä joukkotuho toisen maailmansodan aikana kielletään laajasti. Lehdistössä ja tiedotusvälineissä julkaistaan juutalaisuuden ja kristinuskon vastaista propagandaa tarvittaessa. Koulukirjoissa annetaan niistä usein täysin väärä kuva. Tuskin Lähi-idän rauhanprosessilla on suuria onnistumisen mahdollisuuksia tuollaisessa vihan myrkyttämässä ilmapiirissä. Jos ei Euroopassa - eikä tietysti missään muuallakaan - saa pilkata islamille tärkeitä arvoja, kuinka sitten arabimaissa saisi pilkata raamatullisen uskon pyhiä totuuksia? Olkoon laki sama kaikille ja kaikkialla!

Käsite uskonnonvapaus länsimaissa ja islamissa

Länsimaissa on vallalla uskonnonvapaus ja monikulttuurinen ilmapiiri. Sen myötä sallitaan erilaisuutta tavoissa ja perinteissä. Suuremmilta ristiriidoilta on vältytty. Muslimeilla on yleisesti ottaen täysi oikeus harjoittaa uskontoaan Euroopassa. Väliin tosin ongelmaksi ovat nousseet kiistat huivin käytöstä sekä jotkut sharia-lain yksityiskohdat. Samantapaista uskonnonvapautta ei kuitenkaan suoda islamin valta-alueella esim. kristityille. Uskonnonvapaus merkitsee muslimeille eri asiaa kuin läntiselle kristikunnalle: se tarkoittaa oikeutta harjoittaa uskontoa Koraanin mukaan - lähes kaiken muun ollessa ankarasti kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Jopa oman Raamatun tuominen rajan yli saatetaan estää. Turkissa tapettiin vähän aikaa sitten raa'asti kristillisen kirjakaupan työntekijöitä kuin teuraskarjaa ikään. Kirkkojen rakentamisesta arabimaihin ei useimmiten voi kuin uneksia. Maailmassa lienee kaiken kaikkiaan 38 islamilaista valtiota. Missään niistä (!) ei käsittääkseni ole sallittua hylätä islaminuskoa ja kääntyä esim. kristinuskoon. Jos herätystä syntyy, seuraa siitä kärsimystä, kidutusta ja kuolemaa. Tilastojen valossa islamilaiset valtiot ovat pahimpia kirkkojen vainoajia. On koko kristillisen Euroopan häpeä, että Euroopan unioni ei juuri ole puuttunut näihin epäkohtiin solmiessaan kauppa- ja kulttuurisuhteita esim. arabien kanssa. Olisi vaadittava vastavuoroisuutta. Kun kerran muslimit saavat vapaasti rakentaa moskeijoita länsimaihin, täytyisi myös kristittyjen saada vapaasti rakentaa kirkkoja islamilaisiin maihin. Tämä olisi tosi reilua politiikkaa. Tässä tulisi ilmi se keskinäinen kunnioitus ja arvostus, johon Euroopassa tavan takaa vedotaan.

Ristiretket ja muut uskonnolliset sodat

Ikävä kyllä muslimien ja kristittyjen suhteita rasittavat yhä monet historialliset tekijät ja tapahtumat. Erityisesti on mainittava menneitten vuosisatojen ristiretket. Niitä ei voi puolustaa ja puolustella. Silloinen kirkko hairahtui pahemman kerran turvautuessaan väkivaltaan evankeliumin levittämisessä. Valitettavasti nuo keskiajan pimeät vuosisadat eivät olleet edes ensimmäinen kerta miekkalähetyksen pitkässä, kunniattomassa historiassa, eivätkä ne myöskään ole jääneet viimeiseksi. Hyi häpeä! Silti täytyy palauttaa mieleen senhetkinen poliittinen tilanne. Ristiretkien aikaan valta ja uskonto olivat kietoutuneet läheisesti toisiinsa (ei vähiten paavin pohjattoman kunnianhimon seurauksena). Siksi valtioitten tärkeitä ja kauaskantoisia ratkaisuja ei saatettu tehdä ilman uskonnollista "propagandaa". Se, mitä päätettiin, päätettiin (muka) Raamatun perusteella. Tässä mentiin harhaan ja pahasti. Tämän tunnustaminen ei ole vain kirkon asia, vaan yhtä lailla vakava poliittinen ongelma.

Sitä paitsi ei sovi unohtaa, että ristiretket olivat enimmäkseen esivallan vastausta siihen, mihin muslimit - oman kunnianhimon ajamina! - olivat syyllistyneet. He olivat ensin ryhtyneet valloitussotiinsa saattaakseen koko Lähi-idän alueen haltuunsa. Läntinen kristikunta vastasi samalla mitalla, ja seurauksena oli väkivallan kierre. En siis tahdo puolustaa ristiretkiä, mutta muslimien olisi syytä muistaa, että he yleisesti ottaen toimivat "aloittavana osapuolena". Siksi myös heillä olisi täysi syy pyytää anteeksi aiheuttamaansa kärsimystä. Milloin viimeksi joku ajatollah tai imaami on surrut ja valittanut näitä tai esim. niitä tuhoja, joita islam aiheutti Euroopassa jo 700- ja 800-luvuilla tai reformaation vuosisadalla tai Turkissa armenialaiskristittyjen joukkomurhissa viime vuosisadalla tai tätä nykyä Nigerian ja Sudanin tapaisilla hirmuhallitusten temmellyskentillä? Lännessä islam pitää itseänsä lähinnä uhrina, jota on sorrettu ja yhä vielä sorretaan. Näin yksipuolisesti ja yksioikoisesti asiaa ei kuitenkaan voi tarkastella. Tasapuolisuuden nimessä täytyy kääntää myös mitalin toinen puoli. Vasta silloin voidaan jatkaa keskustelua rehellisesti ja avoimesti.

Islaminuskon väkivaltaisuus

Väkivallasta puhuttaessa on tarpeen todeta se hyvin ratkaiseva ero, joka on olemassa islaminuskon ja kristinuskon välillä. Hans-Peter Raddatz on esittänyt kirjassa "Von Gott zu Allah", että Muhammed olisi ainoa uskonnonperustaja, joka velvoittaa kannattajansa "pyhään sotaan" eli vastustajiensa tuhoamiseen. Väite on hurja, mutta ei välttämättä lainkaan liioitteleva. Joka tapauksessa on täysin kiistatonta, että islamin kolme ensimmäistä vuosisataa olivat pääasiallisesti aseisiin tarttumista, taistelemista, tappamista, alistamista ja valloittamista. Sitä vastoin kristinuskon kolme ensimmäistä vuosisataa olivat lähinnä vainoa, kärsimystä ja marttyyriutta evankeliumin tähden. Elettiin todeksi Kristuksen seuraamista. Hänen laillaan rakastettiin niitä ja rukoiltiin niiden puolesta, jotka ahdistivat ja vaivasivat. Vaikka myöhemmin kirkko on sortunut väkivaltaan ja unohtanut hetkittäin ristinsä kantamisen, on sillä Raamatussa ollut ainainen muistutus parannuksenteon välttämättömyydestä ja jatkuva kutsu päivittäiseen pyhitykseen. Kristikunta on saanut toistuvasti kokea "uudistumisen armon". Se on silloin muuttunut rakkauden irvikuvasta takaisin rakkauden perikuvaksi. Samaa ei voida sanoa islamista. Se näyttää juuttuneen kiinni loputtomaan väkivallan kierteeseen, joka synnyttää ja lietsoo vihaa (äärimmäisenä esimerkkinä terrorismi). Nähtäväksi jää, saadaanko tällaista kehitystä koskaan aisoihin.

"Monikulturismin" ongelma

Asiallista suhtautumista islamiin vaikeuttaa nykyinen aatteellinen muoti-ilmiö, jota kutsutaan "monikulturismiksi". Keskeisenä ajatuksena siinä on uskomus, että kaikki kulttuurit ovat tasavertaisia keskenään. Länsimaisia (eli etupäässä kristillisiä) arvoja ei sovi pitää muka muita parempina. Tämän mukaisesti on esitetty, että islamilainen sharia-laki voitaisiin saattaa ainakin osittain voimaan Euroopassa. Se koskisi siinä tapauksessa vain muslimeja heidän omassa keskuudessaan. Englannissa ehdotuksen taakse on saatu jopa piispallista arvovaltaa. Kanadassa vastaava keskustelu käytiin jo muutama vuosi sitten. Suomessakin muslimit ovat tuoneet esiin saman ajatuksen. Heidän aloitteeseensa ei ole valtion tai kirkon taholta otettu juuri mitään kantaa. Jossain vaiheessa on pakko. Siinä vaiheessa täytyy ymmärtää riittävän perusteellisesti, mistä on kyse. Sharia-lain voimaantulo tarkoittaisi käytännössä eriarvoisuutta. Etenkin naisten asema huonontuisi aivan oleellisesti. Perintöä jaettaessa he saisivat vain puolet miehen osuudesta. Myös oikeudessa heidän todistuksensa olisi vain "puolen miehen arvoinen". Avioero esim. kovasydämisestä ja väkivaltaisesta miehestä ei olisi heidän päätettävissään. Lastensa huoltajuuden he menettäisivät miehelle. Moniavioisuus sallittaisiin miehelle. Jne. jne. jne. Eli toisin sanoen ne yhtäläiset valtuudet ja vapaudet, jotka Euroopassa on työllä ja vaivalla saatettu voimaan tasapuolisesti kaikille kansalaisille pitkän ajan kuluessa, hylättäisiin ja palattaisiin takaisin pimeään keskiaikaan tai aina kivikauteen asti. Yhtä hyvin joku voisi ehdottaa, että luovumme YK:n ja EU:n ihmisoikeussopimuksista! Vaikka sharia-laki hyväksyttäisiin vain muslimeja koskevaksi, se muuttaisi silti perin juurin länsimaista demokraattista yhteiskuntaa, joka rakentuu tasavertaisiin yksilönoikeuksiin. On hirveän ristiriitaista ja ulkokultaista, että ihmiset, jotka eivät itse suostuisi kuuna päivänä luopumaan omista oikeuksistansa, voivat pitää sellaista sopivana ja suositeltavana muille. Sitä paitsi islaminuskoisille ei sitten lopulta riittäisikään ainoastaan osittainen sharia-lain voimaantulo, vaan seuraavaksi he vaatisivat koko lain noudattamista kaikkialla yhteiskunnassa. Islamiin kuuluu erottamattomana osana alistuminen Allahin tahtoon varauksetta. Mitään poikkeuksia ei sallita. Moniarvoinen tai monikulttuurinen yhteiskunta on pitkän päälle sula mahdottomuus.

Yhteiskunnallinen suvaitsevaisuus

Yhteiskunta ei siis voi venyttää rajojansa loputtomasti. Kaikkea ei voi sallia edes monikulturismin nimessä. Jossain vaiheessa eri kulttuurit rupeavat ikään kuin "syömään" toisiansa. Syntyy ristiriitoja ja jännitteitä. Jos yhteiskunnallinen suvaitsevaisuus merkitsee, että toiseus ja erilaisuus ohittavat arvoasteikossa tasavertaiset yksilönoikeudet, on ajauduttu umpikujaan tai kauas harhateille. Jossain päin ajattelussa on silloin vakava virhe. On aika kuvaavaa, että kuulemani mukaan Kanadassa sharia-lain (osittaista) hyväksymistä vastustivat äänekkäimmin juuri sikäläiset musliminaiset. He ymmärsivät omasta kokemuksesta, mitä olisi tulossa. Sitä vastoin yleensä niin äänekkäillä feministeillä ei ollut asiaan mitään julkista kannanottoa. He vaikenivat, kun olisi pitänyt huutaa! Ei liene sattumaa, että muutama vuosi sitten somalialaissyntyinen ja Hollantiin muuttanut naispoliitikko Ayaan Hirsi Ali joutui poistumaan maasta, koska hänen turvallisuuttaan ei voitu eikä edes vakavissaan tahdottu taata. Hän on musliminaisena vaatinut äänekkäästi maahanmuuttajille eräänlaista "kotouttamispolitiikkaa", jossa heidän olisi selkeästi sitouduttava länsimaisiin, yksilönvapautta kunnioittaviin arvoihin. Lisäksi hän moittii ankarasti oman uskonnollisen taustayhteisönsä linjauksia ihmisoikeuksien polkemisesta. Hänen puheenvuoroansa ei voi kevyesti sivuuttaa, koska hän puhui suunsa puhtaaksi henkensä uhalla. Mutta monikulttuurisessa yhteiskunnassa hänelle ei enää löytynyt turvapaikkaa, jossa esittää vapaasti tunteita herättäneitä mielipiteitänsä. Käytännössä suvaitsevaisuus sai varsin nolon lopun. Islamiin eivät kerta kaikkiaan kuulu kristilliset arvot. Siinä vallitsevat erilaiset arvot. Jos USA:n entinen presidentti George Bush olisi ymmärtänyt tämän eron, hän ei ikinä olisi ruvennut suureen ääneen väkisin viemään "vapautta ja demokratiaa" Irakiin. Lopputulos on ollut täysi katastrofi kaikille osapuolille. Maassa tarvittaisiin paukuttelun ja ampumisen sijasta henkinen ja hengellinen täyskäännös. Sen myötä islamin laajat yhteiskunnalliset seuraukset lientyisivät. Täytyy muistaa, että Lähi-idän alueen ainoa varsinainen demokratia arabivaltioitten sydämessä on Israel!

Euroopan ja Suomen siirtolaispolitiikka

Samanaikaisesti on myönnettävä rehellisesti, että Euroopassa siirtolaispolitiikka on epäonnistunut kerta toisensa jälkeen. Aina on luvattu hoitaa asiat jatkossa paremmin kuin ennen tai vastuullisemmin kuin muissa maissa. Silti virheet on toistettu uudelleen, ja ammottavat ongelmat ovat kasaantuneet ratkaisemattomaksi vyyhdiksi. Ranskan kaupungeissa, etenkin Pariisin lähiöissä, mellakoidaan ja poltetaan autoja. Samoin Tanskassa. Norjassakaan ei mene paljoa kehuttavammin. Ei edes Ruotsin rauhallisessa kansankodissa ole pystytty parempaan. Varsinkin Malmön seutu on muuttunut eri kansallisryhmien ruutitynnyriksi. Monet juutalaiset ovat joutuneet muuttamaan puhjenneiden väkivaltaisuuksien takia pois paikkakunnalta. Juutalaisille turisteille on esitetty yleisesti toivomus olla matkustamatta tuolle alueelle. Viimeksi Tukholmassa ajettiin rekalla väkijoukkoon, kun islamilainen terroristi yritti kylvää niin laajaa turmiota kuin suinkin mahdollista. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel myönsi, että hänen maansa siirtolaispolitiikka on epäonnistunut, "täysin epäonnistunut". Siksi olisi aikamoista omahyväisyyttä ja suunnatonta sokeutta väittää, että kyllä me Suomessa onnistumme siinä, missä kaikki muut ovat järjestänsä epäonnistuneet.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Olisi pyrittävä tekemään jotain toisin kuin muut. Monesti vanha konsti on parempi kuin tuhat uutta. Jo Ruotsi-Suomen kuningaskunnassa havaittiin, että yhtenäinen uskonto takasi kansakunnalle (kutakuinkin) yhtenäisen arvomaailman. Kyllä sama pätee vieläkin. Kristinusko on levinnyt kaikkialle maailmaan. Huolimatta rauhantahtoisuudestaan kristittyjä vainotaan enemmän kuin koskaan ennen. Heitä elää pakolaisina tai ilman todellista oikeusturvaa miljoonittain. Suomi voisi keskittyä ottamaan vastaan maahamme erityisesti uskonsa tähden vainottuja kristittyjä. Heille taattaisiin heidän kulttuurinsa mukainen uskonnonharjoitus. Sopivat tilat löytyisivät helposti kansankirkon tyhjiksi hylätyistä tiloista tai seurakuntien yhdistymisten takia ylimääräisiksi jääneistä rakennuksista. Tietysti me ottaisimme pakolaisina vastaan myös muita vainottuja kuin kristittyjä täysin heidän mielipiteistään tai vakaumuksestaan riippumatta. Rakkaus kun ei erottele. Eikä hätä lue lakia. Silti ajattelen, että kristillinen usko voisi olla yksi tärkeä yhdistävä tekijä siirtolaispolitiikassamme, ja se edesauttaisi kotouttamisohjelman toteutumista maassamme. Silloin täysin eri uskonnolliset tai poliittiset arvomaailmat eivät ajautuisi niin helposti ilmiriitaan tai taisteluun keskenään. Se olisi meidän kaikkien etu, sekä nykyisten että tulevien pakolaisten. Eläisimme omassa maassamme maamme tavalla. Samalla ojentaisimme auttavan kätemme maailman suurimmalle vainotulle vähemmistölle, kristityille veljillemme ja sisarillemme.

Euroopan väestönkehitys

Siirtolaispolitiikan lisäksi on kiinnitettävä huomiota niihin tutkimuksiin, joiden mukaan Euroopan kantaväestö vähenee, vaikka elinajan odote verkalleen pitenee. Syynä on syntyvyyden liian alhainen taso. Lapsia ei synny tarpeeksi. (Tässä yhteydessä ei yleensä mainita, että aborttiluvut paljastavat omalla karulla tavallaan sen, kuinka järkyttävä osa lapsista tapetaan ennen syntymää. Esim. Suomessa abortteja tehdään vuodessa n. 10 000.)

Eurooppaan siirtolaisina muuttaneet muslimit taasen rakentavat pääsääntöisesti suurperheitä. Heidän määränsä moninkertaistuu suhteessa valtaväestöön. Tosin täysin tarkkoja ja uskottavia tilastotietoja on vaikea löytää. Joka tapauksessa lähitulevaisuudessa kristillisen Euroopan uskonnollinen kartta näyttää verrattain erilaiselta. Esim. Ranska ja Saksa muuttuisivat eräiden hurjimpien laskelmien mukaan muslimienemmistöisiksi jo suunnilleen 40 vuodessa, jotkut pienemmät maat ehkä hieman aiemmin. Me emme tiedä varmasti, käykö todella näin. Sen kuitenkin uskaltaa sanoa, että nyt on menossa vaikea myllerrys. Se merkitsee väistämättä Euroopan sisä- ja ulkopolitiikan hyvin jyrkkää muuttumista. Aika näyttää, minkälainen tulevaisuus on edessä. Ken elää, näkee. Ainakin juutalaisvastaisuuden ja islamilaisen lain kannatus nousevat entistä enemmän esille.

Tällaisten tilastojen valossa Libyan edesmennyt itsevaltias, presidenttikenraali Muammar Gaddafi on todennut nasevasti ja asian ytimeen osuen: "On merkkejä siitä, että Allah antaa islamille voiton Euroopassa ilman miekkaa, ilman tykkejä, ilman valloitussotaa. Me emme tarvitse terroristeja emmekä tarvitse itsemurhapommittajiakaan. Euroopan jo yli 50 miljoonaa muslimia tekee koko maanosasta islamilaisen muutamassa vuosikymmenessä." Tuo ennustus ei osunut kohdalleen terrorismin osalta, mutta kertoo jotain nykykehityksen suunnasta, joka hiljalleen ja vääjäämättä etenee länsimaissa. Muinainen Rooman valta luhistui vastaavien kansainvaellusten ja historiallisten pyörteiden kurimuksessa. Eräs silloisista historioitsijoista totesi purevasti: "Rooman kansa nauraa ja kuolee!" Väliäkö huomisesta, kunhan "leipää ja sirkushuveja" riittää tälle päivälle. Yhteiskuntamme viihteellistyminen, johon lasten saaminen ja kasvattaminen eivät keskeisesti kuulu, johtaa lopulta länsimaisen kulttuurin rappioon.

Suhtautuminen islamiin tiedotusvälineissä

Lopuksi vielä joku sana islamia koskevan lehdistökirjoittelun tasosta: Oma vaikutelmani on, että perinteinen vasemmistolainen intellektualismi on historiallisista syistä etupäässä keskittynyt moittimaan kristinuskoa. On puhuttu valtion ja kirkon erottamisesta, seurakuntien verotusoikeuden poistamisesta, koulun uskonnonopetuksen lopettamisesta ja monesta muusta yksityiskohdasta. Sitä vastoin samaa varauksellisuutta ei ole näköpiirissä islamin edessä. Tuntuu käsittämättömältä, että niitä uudistuksia, jotka työväenliike ankaran luokkataistelunsa seurauksena on saavuttanut Euroopassa, heppoisesti ja sen kummempia ajattelematta heitetään menemään kohdattaessa tyystin toisenlainen ja vieras uskonto (vrt. yllä). Ruotsissa vasemmistoaktivisti Jan Selling on kiinnittänyt huomiota tämänkaltaiseen ilmiöön. Hän väittää islamilaisen propagandan onnistuneen voittamaan vasemmistolaisen intellektualismin. Sen tuloksena suoranainen antisemitismi (juutalaisviha) on myrkyttänyt hänen oman poliittisen ryhmittymänsä tiedotuksen (ks. hänen artikkeliansa Expressenissä 5.1.2006). Jos tämä pitää paikkansa, ei lehdistöjournalismi voi enää paljoa alemmas vajota. Minusta vasemmistoliikkeen olisi nyt korkea aika korjata suhtautumistaan kristilliseen kulttuuriin ja sivistykseen. Menneisyydessä se puolusti työväen ihmisoikeuksia riistotaloutta vastaan. Nyt sen täytyisi puolustaa näitä saavutettuja etuja muuttuneissa olosuhteissa. Silloin sen on tehtävä valinta myös eri uskontojen välillä. Henkilökohtaisesti en usko, että kristinuskolle löytyy tällöin uskottavaa vaihtoehtoa.




Sivuja päivitetty viimeksi 18.10.2017
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com