Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
2/19
3/19
4/19
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 3/19

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Mikä meitä tunnustuksellisia oikein vaivaa?

Timo Laato, päätoimittaja

Vuoden alussa maassamme vieraili maailmankuulu Uuden Testamentin tutkija, professori (ja piispa emeritus) N. T. Wright. Hän on kunnostautunut eritoten Paavalin tutkijana, ja on oman alansa ehdotonta huippua, ehkä se kaikkein kysytyin tällä hetkellä. Hän puhui monenlaista, myös vanhurskauttamisesta. Siinä hän edustaa anglosaksisella kielialueella varsin vahvaa koulukuntaa (ns. The New Perspective on Paul), jonka mukaan Luther ja Calvin ymmärsivät eritoten Paavalin kannan vanhurskauttamisesta väärin. Tällainen väite herätti ansaitusti aitoa kummastusta. Sitten asiaa on yritetty selittää ja kääntää parhain päin väittämällä, että Wright on kaikesta huolimatta lähes ”tyylipuhdas” luterilainen. Mutta pitääkö se paikkansa? Ja auttaisiko se lopulta ketään, jos hän autuuden asiassa olisi ”melkein oikeassa”? Kyllä taivaaseen päästäkseen täytyy tuntea autuuden tie tosi tarkkaan eikä vain kuljeskella umpimähkään jonnekin sinne päin.

Oma huomioni on kiinnittynyt siihen, että Wright oli kutsuttu puhujaksi tunnustuksellisille luterilaisille päiville. Eikä siinä sinänsä välttämättä mitään pahaa ole, jos tai kun akateemista ja teologista keskustelua käydään avoimesti eri näkökantoja punniten ja puolustaen. Kirkon opettajat ovat tietysti aina olleet innokkaita avoimeen ja rehtiin kanssakäymiseen. Niinhän heidän kuuluu tehdä raamatullisen ns. piispanpeilin mukaan (ks. esim. Tiit. 1:9). Nyt tilanteen tekee poikkeukselliseksi se, että luterilaiselta ja vieläpä tunnustukselliselta taholta Wrightin opetusta on puolusteltu ja syntynyttä kummastusta yritetty rauhoitella. Miksi ihmeessä? Meidän pitää tietysti kilvoitella ahkerasti ollaksemme sovinnollisia ja välttääksemme turhaa riitaa. Mutta ei kaikkea voi eikä saa niellä rakkauden ja keskinäisen kunnioituksen hengessä. Laumaa on osattava myös puolustaa vaaran uhatessa. Ilman sitä kaikesta ruokkimisesta ja juottamisesta seuraa ainoastaan vain lihavampi lammaspata tuolle ahnaalle ja nälkäiselle susilaumalle. Ei kukaan itseään – saatikka sitten omaa Lähettäjäänsä! – kunnioittava paimen sellaiseen suostu. Eihän?

Tosiasiassa Wright opettaa vanhurskauttamisesta (melkein) kaikkea muuta kuin luterilaisesti. Hän siis edustaa tuota tutkimuksen uutta suuntausta. Sen mukaan Paavali ei olisi arvostellut juutalaisuutta niinkään yrityksestä tulla autuaaksi omilla teoillaan vaan lähinnä siitä, että juutalaiset erottivat ei-juutalaiset (eli pakanat) Jumalan kansan yhteydestä. Vanhurskauttamisessa kyse ei ole pelastumisen ehdoista, vaan siitä, kenet hyväksytään kuuluvaksi oikeaan yhteisöön, Israeliin. Siinä ei puhuta tarkkaan ottaen ”pystysuorasta” (vertikaalisesta) Jumala-suhteesta vaan pikemminkin ”vaakatason” (horisontaalisesta) ihmissuhteesta tai ihmissuhteista. Edelleen Wright opettaa ”kahdenlaista vanhurskauttamista”. Hän painottaa, että ensimmäinen koskee nykyaikaa ja siis juuri siinä merkityksessä, missä hän siitä puhuu. Toinen toteutuu vasta viimeisenä päivänä, ja silloin ratkaisevaa on, kuinka meistä kukin on täällä elämänsä elänyt. Siksi opetus vanhurskauttamisesta ei edes ole ”varsinaista” evankeliumia”, eikä se ole se oppi, jonka mukana kirkko seisoo tai kaatuu. Näin Wright opettaa kirjoissansa ja esitelmissänsä. Lisäksi hän selittää kaiken edellisen vielä siitä viitekehyksestä käsin, että juutalaiset Uuden Testamentin aikana luulivat yhä elävänsä pakkosiirtolaisuudessa (”eksiilissä”), eivätkä he olleet palanneet takaisin sieltä omaan maahansa sanan syvimmässä mielessä (jälleen täysin päinvastoin kuin Raamattu ennustaa). Vanhurskauttaminen merkitsee sen ymmärtämistä, että tuo pakkosiirtolaisuuden aika on päättynyt. Siitä syystä vanhurskauttaminen saa enemmän tämänpuoleista maailmaa koskevan sävyn ja vivahteen.

En halua tämän enempää rasittaa lukijoita Wrightin ajatuksilla (enkä ainakaan rupea antamaan ensimmäistäkään kirjallisuusviitettä hänen julkaisemiinsa kymmeniin kirjoihin). Edellisestä käy jo riittävässä määrin selville, että kyse ei todellakaan ole mistään luterilaisesta tai edes lähelle sitä tulevasta opetuksesta. Ei voi kuin kummastella, jos näihin vääristymiin ei puututa. Miksi me tunnustukselliset annamme muiden ja suorastaan harhaisten opettajien opettaa omiamme tässä elintärkeässä opinkohdassa, emmekä puutu räikeisiinkään väitteisiin? Samaa olen hämmästellyt, kun pitäisi puuttua varsin moniin koviin yrityksiin ajaa alas oppi kristitystä ”samalla kertaa vanhurskaana ja syntisenä” (simul iustus et peccator). Helsingissä on harjoitettu jo vuosikymmenet uudenlaista Luther-tutkimusta, jossa uskonpuhdistuksen oppia vanhurskauttamisesta muokataan ja muutetaan toivottuun suuntaan. Sitä on niin ikään puolusteltu monesta eri suunnasta, eikä vähiten tunnustuksellisissa piireissä.

Itsestäni tuntuu, että tunnustukselliset kristityt ovat yhä enenevässä määrin kadottamassa luterilaisen identiteetin maassamme. Vanhurskauttamisopin hiljainen alasajo on siitä karmaisevana esimerkkinä ja koskee uskonpuhdistuksen pääperiaatetta. Uskonpuhdistuksen toista eli Raamattua koskevaa pääperiaatetta ajetaan alas opettamalla, että sen mukaiselta sanan saarnalta puuttuu voima synnyttää uudesti. Raamattua tutkittaessa on jo kauan uskoteltu, että siihen voidaan soveltaa ateistisia (tai agnostisia) metodeita eli sellaisia menetelmiä, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon (tai eivät myönnä hänestä saatavan mitään varmaa tietoa). Raamattu nähdään osittain ristiriitaisena kirjana – paitsi pelastuskysymyksessä. Monet Vanhan Testamentin ennustukset eivät toteutuneet niin kuin piti, vaan ovat kariutuneet, mutta sitten jotensakin kokeneet täyttymyksen Uudessa Testamentissa. Myös keskeinen oppi luomisen todellisuudesta on joutunut modernien uudelleentulkintojen uhriksi. Kaikkea tällaista ja monta muuta selitystä joutuu lukemaan niin kansankirkon kuin myös tunnustuksellisten ryhmien joukoissa. Tosi, raamatullinen luterilaisuus on jo aikoja sitten ollut hukassa. Sen löytämiseen uudestaan olisi panostettava liikenevät voimavaramme.

Varmasti osoittautuu todeksi aina ja kaikkialla, että jokainen meistä lankeaa yhdellä tai toisella tavalla. Monessa me erehdymme. Ei kukaan ole synnitön. Se on hyvä muistaa ja opetella armahtamista ja taas armahtamista. Rakkautta tarvitaan sekä niitä aivan lähimpiämme että noita kauempia vihamiehiämme kohtaan. Sillä joskus voi koittaa päivä, jolloin se, joka luulee nyt seisovansa, kaatuu, ellei Herra armahda. Ja jos hän todella kaatuu, sitä suuremmalla syyllä: ”Herra armahda!” Tästä syystä me juuri tarvitsemme oikeaa ja pelkäämätöntä opetusta syntisen vanhurskauttamisesta sekä horjumatonta ja vahvaa luottamusta Raamatun sanan voimaan ja totuudellisuuteen.


Länsi-Suomen Herännäislehteä luetaan jonkun verran myös korkeissa akateemisissa piireissä. Siksi lisään tähän lopuksi joitakin omia kansainvälisiä julkaisujani pääkirjoituksen aiheeseen liittyen. Niistä löytää helposti tarkemmat perustelut.

  • N. T. Wrightin väärästä opetuksesta ks. artikkelini The New Quest for Paul. A Critique of the New Perspective on Paul. The Doctrine on Which the Church stands or Falls. Justification in Biblical, Theological, Historical, and Pastoral Perspective. Ed. by M. Barrett. Wheaton 2019, 291-321. Julkaistaan tämän vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
  • Paavalin opetuksesta koskien luterilaista ajatusta kristitystä ”samalla kertaa vanhurskaana ja syntisenä” (simul iustus et peccator) ks. artikkelini Simul Iustus et Peccator through the Lenses of Paul. JETS 61:4 (2018), 735-766. Julkaistiin viime vuoden joulukuussa. Ks. myös Paulus und das Judentum. Anthropologische Erwägungen Åbo 1991, 137-182. Sama löytyy myös englanniksi Paul and Judaism. An Anthropological Approach. South Florida Studies in the History of Judaism 115. Atlanta 1995, 109-145.
  • Helsingin Luther-koulukunnan Luther-tulkinnoista ks. artikkeliniJustification: The Stumbling Block of the Finnish Luther School. CTQ 72 (2008), 327–346. Sama artikkeli löytyy myös saksaksi: Rechtfertigung: Der Stein des Anstoßes der finnischen Lutherschule. Lutherische Beiträge 21 (2016), 153-172. Suomeksi löytyy vastaavaa opetusta artikkelista ”Luther-tutkimuksemme epäselvyys vanhurskauttamisopin ytimessä. Luther Latomusta vastaan. Laato Mannermaata vastaan”. Teologinen Aikakauskirja 1996 (101), 166-172 ja kirjasta Turhentuuko uskonpuhdistus? Rooman kirkon ja Luterilaisen Maailmanliiton uusi selitys vanhurskauttamisopista. Suomen kirkollisten herätysliikkeiden puheenvuoroja. Toimittaneet Simo Kiviranta ja Timo Laato. Vantaa 1997 (1. painos) ja 1998 (2. painos).



  • Sivuja päivitetty viimeksi 12.4.2019
    Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com